Siirry pääsisältöön

Nuo­ri­so­toi­min­ta

Näkövammaisten liiton nuorisotoiminta järjestää monipuolisia aktiviteetteja ja tarjoaa vertaistukea.
Kolme nuorta aikuista istuu sohvalla, yhdellä kädessä valkoinen keppi ja toisella pistekirjoituslehti.

Tällä sivulla

Näkövammaisten liiton nuorisotoiminta järjestää monipuolisia aktiviteetteja ja tarjoaa vertaistukea. Nuorisotoimemme antaa näkövammaisille nuorille mahdollisuuden itsensä ylittämiseen niin pienissä kuin suurissakin asioissa.

Nuorisotoimintamme on valtakunnallista ja avointa kaikille 12–30-vuotiaille näkövammaisille. Meillä on aina innostunut ilmapiiri. Hymyn, naurun, kaverin auttamisen ja yhteishengen määrällä – ja etenkin laadulla – mitattuna tapahtumamme ovat taattua ykkösluokkaa!


Nuorten tapahtumat

Nuorisotoimi järjestää monipuolista toimintaa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tapahtumat on aina järjestetty näkövammaisille nuorille esteettömiksi: ohjaajia ja oppaita riittää. "Kaveria ei jätetä" -hengessä kukaan ei jää yksin tai vaille apua. Nuorisotoimen tapahtumien osallistumismaksu kattaa myös matkat julkisilla kulkuneuvoilla.

Vuoden perinteisiä kohokohtia ovat kesäleiri ja lokakuun toisena viikonloppuna järjestettävä nuorisofoorumi. Suomi on mukana myös pohjoismaisessa toiminnassa: joka vuosi jossakin maassa järjestetään pohjoismainen leiri. Lisäksi mukaan mahtuu erilaisia viikonlopputapahtumia. Tapahtumien ja ohjelmien teemat vaihtelevat laidasta laitaan. Nuorisotoimella on mahdollisuus toteuttaa myös nuorten tekemiä projekteja.


Näkkäriajot

Näkövammaiset nuoret kokoontuvat näkkäriajoihin jokaisen kuun ensimmäinen ja kolmas keskiviikko klo 18 etänä Teamsiin. Puhumme rennosti kaikesta maan ja taivaan väliltä. Puhetta riittää aina noin tunnin verran.

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan rentoon porukkaan, laita sähköpostia teemu.ruohonen@nkl.fi ja saat Teemulta Teams-linkin näkkäriajoihin.

Teams on apuvälineillä saavutettava parhaiten joko Chrome-selaimella tai puhelimen sovelluksena.


Nutor

Nutor eli nuorisotoimijaryhmä on Näkövammaisten liiton valtakunnallinen nuorisotoimikunta. Se suunnittelee nuorille valtakunnallista toimintaa, kuten viikonlopputapahtumia ja kesän leirejä. Nutor ottaa myös kantaa ajankohtaisiin näkövammaisia nuoria koskettaviin aiheisiin ja tekee näkövammaisuutta tunnetuksi nuorten keinoin.

Nutorissa on puheenjohtaja ja neljä jäsentä. Jäsenet valitaan joka vuosi järjestettävässä nuorisofoorumissa. Ehdolle voivat asettua alle 30-vuotiaat alueyhdistyksen jäsenet.

Nutorin nykyiset jäsenet ovat puheenjohtaja Mehmet Kasap sekä Eemi Utriainen, Emma Leskinen, Jasmin Mikkola ja Väinö Rihti.

Nutor-esittely

Esittely-äänitiedoston tekstivastineen löydät SoundCloudista- Ulkoinen linkki.

Nutorin jäsenten esittelyt löydät kuvan alta.

Nutor eli nuorisotoimijaryhmä 2023 on Näkövammaisten liiton valtakunnallinen nuorisotoimikunta.
Nutor-porukka 2023

Puheenjohtaja

Mehmet Kasap, Helsinki

"Heips! Oon Memu, 23-vuotias kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Helsingistä. Pääosin arki kuitenkin koostuu opintojen sijaan oman alan töistä. Töiden ja opintojen lisäksi nautin ihan tavanomaisen rennosta arjesta, mutta kovasti yritän löytää kaiken ohelle jotain kivaa harrastusta. 

 

Nuorisotoiminnassa olen ollut aktiivisesti mukana vuoden 2012 kesäleiristä lähtien. Tuolloin jäin koukkuun tähän mahtavaan porukkaan, enkä monen vuoden jälkeen ole vieläkään onnistunut pääsemään irti. Tällä hetkellä pyörin tapahtumissa useimmiten ohjaajan roolissa, mutta toisinaan myös osallistujana. Nutorissa olen ollut mukana vuodesta 2019 ja nyt vuonna 2023 aloitan toista kaksivuotiskauttani Nutorin puheenjohtajana. Alun perin ehdolle minut sai asettumaan halu päästä suunnittelemaan toimintaa ja vaikuttamaan nuorten asioihin. Nuorisotoiminta on antanut minulle todella paljon, kuten uusia kavereita, kokemuksia ja tärkeää vertaistukea. Koen erityisen tärkeäksi, että muutkin nuoret voisivat jatkossa matalalla kynnyksellä saada toiminnan kautta näitä samoja asioita. Parasta nuorisotoiminnassa ja Nutorissa on, että toimintaa suunnitellaan oikeasti nuorten toiveet ja tarpeet edellä.


Törmäillään tapahtumissa!"

 

Jäsenet

Eemi Utriainen, Järvenpää

"Moro! Mä oon Eemi, 17-vvuotias nuori Järvenpäästä vaikkakin oon henkeen ja vereen Kaenuulainen! Mä opiskelen tällä hetkellä ensimmäistä vuotta kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa nuoriso- ja yhteisöohjaus puolella. Opiskelujen lisäksi mun aika meneekin frendeihin, maalipalloon ja kaikenlaiseen pööpöilyyn. Ite seuraan fraasia “ei tarvi tietää mihin menee, jos tietää mistä tulee” pyöriessäni ympäri maita ja mantuja.

Olin ensimmäistä kertaa mukana nuorten tapahtumassa 2018 lopussa, jonka jälkeen en päässyt enää irti nuorten tapahtumista.

Joku saattoi jo mun ala valinnasta päätellä, että tykkään toimia nuorten parissa, joten kun mulle avautui mahdollisuus päästä vaikuttamaan nuorten tapahtumiin tottakai tartuin siihen! Haluan olla mukana luomassa mahtavia ja ikimuistoisia leirejä kaikille samaan tapaan niin kuin aikaisemmat nutorin jäsenet ovat luoneet mulle."

 

Emma Leskinen, Kokkola 

"Heippa! Mä oon Emma. Oon 14-vuotias nuori Kokkolasta. Käyn tällä hetkellä kahdeksatta luokkaa Kiviniityn koulussa. Harrastan kilpatanssia, joten jonkin verran vapaa-ajasta kuluu treenisalilla. Tykkään myös eräjormailusta, kavereiden kanssa olemisesta, uinnista ja talvisin tykkään lasketella, hiihtää ja luistella. Olenkin ollut mukana meidän koulun liikkuvakoulu-tiimissä kasiluokan alusta asti ja  ensi syksynä musta tulee myös tukioppilas meidän kouluun tuleville seiskaluokkalaisille. Ensimmäistä kertaa olin 2021 kesäleirillä ja siitä asti olenkin ollut  aktiivisesti mukana tapahtumissa. Oon saanut paljon uusia ystäviä ja tärkeää vertaistukea leireiltä. On mahtavaa kuinka tapahtumissa kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat ja ketään ei jätetä. Hain nutoriin, koska tykkään olla suunnittelemassa ja toteuttamassa kaikkea mahdollista kivaa. On mahtava päästä toteuttamaan ikimuistoisia leirejä! "

 

Jasmin Mikkola, Helsinki

"Heips! Miä oon Jassu, 20-vuotias kotkalainen nuori, joka asustelee Helsingissä. Tällä hetkellä olen keskittynyt tavoitteellisesti urheiluun. Viikot menevät treenaamiseen ja maalipallon  harjoitteluun. 

 

Olen ensimmäisen kerran ollut mukana nuorten toiminnassa 2015 foorumissa. Seuraavan kerran olin mukana 2021 kesäleirillä, josta jäinkin tähän koukkuun ja päätinkin hakeutua Nutoriin ja tässä sitä ollaan. Päädyin hakemaan Nutoriin, sillä tykkään auttaa ja olla osana suunnitteluissa, järjestelyissä. 

Mielestäni kaikilla pitäisi olla turvallinen olo olla omaitsensä sillä se on jokaisen rikkaus. Kaikki ovat kuitenkin tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia kaikesta huolimatta. Tärkeää on myös, että jokainen uskaltaisi osallistua tapahtumiin sekä  saada ja ottaa vastaan vertaistukea muilta."

 

Väinö Rihti, Turku 

"Olen Väinö, 22-vuotias nuori Turusta. Opiskelen tällä hetkellä tietojenkäsittelyä Turun ammattikorkeakoulussa, ja lisäksi toimin osa-aikaisena ict-ohjaajana näkövammaisten alueyhdistyksessä.

Harrastan aktiivisesti sokkopingistä, ja lisäksi harrastuksiin kuuluvat mm. maalipallo sekä monenlaiset tietotekniikkaan liittyvät asiat.

Nuorisotoiminnassa oon ollut mukana vuodesta 2015 lähtien. Olen saanut tapahtumista monia hienoja kokemuksia sekä uusia ystäviä.

Hain Nutoriin, koska haluan olla mukana suunnittelemassa tapahtumia, joissa kaikilla on mahdollisuus saada vertaistukea, uusia ystäviä sekä positiivisia kokemuksia."


Ota yhteyttä ja seuraa somessa

Nuorilla on Näkövammaiset nuoret-ryhmä Facebookissa. Instagramista sekä TikTokista löydät meidät sokkonuoret nimen alta. Lisäksi käytössä on aktiiviset WhatsApp-ryhmät tapahtumakohtaisesti ja yleisenä nuortenryhmänä. Voit tutustua What'sApp-ryhmien sääntöihin täältä.

Nutorin sähköposti:
nutor@listat.nkl.fi

nuorisotoiminnan suunnittelija
Teemu Ruohonen
+358 50 596 5022
teemu.ruohonen@nkl.fi
PL 30, 00030 IIRIS