Siirry pääsisältöön

Saa­vu­tet­ta­vuus so­si­aa­li­ses­sa mediassa

Sosiaalisen median palvelut ovat saavutettavia myös näkövammaisille – ainakin, jos teemme yhdessä somesta saavutettavan!
Nuori nainen istuu sohvalla, hymyilee ja kuuntelee kuulokkeilla, älypuhelin käsissään.

Tällä sivulla

Sosiaalisen median palvelut ovat nykyisin entistä saavutettavampia. Mossa palvelussa on käytössä kuvien alt-teksti eli vaihtoehtoinen teksti. Alt-tekstissä kuvan sisältö kuvataan sanallisesti niin, että näkövammainenkin somenkäyttäjä saa kuvan informaation.

Tälle sivulle olemme koonneet aiheeseen liittyvää materiaalia ja ohjevideoita. Tehdään yhdessä saavutettava some!


Miten kuvia kuvaillaan

YouTube-kanavaltamme löytyy kaksi videota, joissa luontokuvaaja Konsta Punkka keskustelee kuvailutulkki Carita Lehtniemen kanssa kuvailutulkkauksesta sekä kuvien kuvailusta ja vaihtoehtoisesta tekstistä sosiaalisessa mediassa.


Alt-teksti

Alt-teksti (vaihtoehtoinen teksti, vaihtoehtoinen kuvaus, tekstivastine) tarkoittaa tekstiä, joka kertoo kuvan sisällön ruudunlukulaitetta käyttävälle ihmiselle. Alt-tekstien avulla näkövammainenkin näkee kuvan, jonka muut näkevät silmin. Riittävä kuvaus kertoo yhdellä lauseella kuvan olennaisen sisällön. Alt-tekstiä eivät yleensä näe tai kuule muut kuin ruudunlukuohjelmaa käyttävät ihmiset.

Alt-tekstejä voidaan käyttää sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla sekä esimerkiksi Word-, pdf- ja PowerPoint-tiedostoissa.

Alt-teksti ei ole sama kuin kuvateksti tai kuvan otsikko. Kuvateksti näkyy kaikille käyttäjille, ja siksi alt-tekstissä ei kannata toistaa kuvatekstin sanoja, sillä ruudunlukija lukee sekä kuvatekstin että alt-tekstin. Kuvan otsikko taas näkyy yleensä silloin, kun käyttäjä vie osoittimen kuvan päälle, mutta ruudunlukuohjelmat eivät otsikkoja lue. Alt-teksti tulee siis kirjoittaa myös silloin, jos kuvalla on myös kuvateksti ja otsikko.

Jotkut palvelut, kuten Facebook, tuottavat alt-tekstin automaattisesti kuville, joihin ei alt-tekstiä lisätä. Nämä kuvaukset saattavat usein kuitenkin mennä pahasti mönkään, eivätkä ne parhaimmillaankaan yleensä kuvaile kuvaa onnistuneesti. Lisääthän siis aina alt-tekstin itse.

Hyvä alt-teksti

Tärkeintä on, että ylipäätään kirjoitat alt-tekstin.

Hyvä alt-teksti on lyhyt ja selkeä, ja se kertoo kuvasta olennaisen. Siinä ei esimerkiksi tarvitse mainita, että ihmisten takana oleva seinä on valkoinen, ellei se ole kuvan tulkinnan ja merkityksen kannalta tärkeää.

Hyvä alt-teksti on neutraali, eli se ei välitä sen kirjoittajan näkemyksiä tai mielipiteitä, vaan kuvailee objektiivisesti sen, mitä kuvassa näkyy. Hyvässä alt-tekstissä ei siis käytetä esimerkiksi adjektiiveja ”upea”, ”kaunis” tai "pelottava". Kerro mieluummin, että henkilö esimerkiksi hymyilee tai irvistää.

Onko olennaista kertoa esimerkiksi henkilön sukupuoli, ikä, vamma tai paidan väri? On, jos se on olennainen tieto kuvan informaatiosisällön kannalta.

Käytä alt-tekstissä samanlaista kieltä kuin kuvatekstissä. Jos siis olet muutenkin rento, ei alt-tekstissäkään tarvitse pönöttää.

Jos kuvassa on esimerkiksi kaavio, ei alt-tekstiksi riitä ”kaavio näkövammaisten määristä Suomessa”, sillä tästä näkövammainen käyttäjä ei saa samaa tietoa kuin näkevä. Jos kaavion sisältö ei mahdu lyhyesti alt-tekstiin, voi kaavion avata sanallisesti myös kuvatekstiin. Tämä voi helpottaa kaavion tulkintaa muillekin kuin näkövammaisille käyttäjille.

Jos kuvan sisältö on kattavasti avattu jo kuvatekstissä, ei samaa tarvitse toistaa alt-tekstissä.

Alt-tekstiä ei tarvitse aloittaa sanaparilla ”Kuvassa on”, sillä ruudunlukija osaa muutenkin kertoa käyttäjälle, että kyseessä on kuva.

Alt-tekstin loppuun laitetaan aina piste. Ruudunlukija kun hengähtää pisteen kohdalla, joten pisteen avulla teksti ei suotta mene liian pitkäksi pötköksi.

Kun alt-tekstissä käytetään kuvan kannalta olennaisia avainsanoja, myös hakukoneet löytävät kuvan.

Miten alt-teksti tehdään?

Löydät sovelluskohtaiset ohjeet alt-tekstin tekemiseksi tältä sivulta. Huomaathan, että sovellusten käyttö voi olla hieman erilaista eri välineillä. Jos huomaat ohjeissa virheitä, kerrothan siitä meille: viestinta@nakovammaistenliitto.fi.


Muu kuvailu

Kuvasta kannattaa kertoa myös kuvatekstissä. Kuvateksti on se teksti, joka kirjoitetaan somejulkaisuun.

Kuvan olennaisin sisältö kannattaa avata kuvatekstissä erityisesti silloin, jos kuvan informaatiosisältö on tärkeää. Esimerkiksi kuvassa olevan kaavion numeraalinen tieto on hyvä kirjoittaa auki kuvatekstiin.

Heikkonäköiset eivät välttämättä käytä ruudunlukijaa, jolloin alt-tekstit eivät palvele heitä. Myös moni näkevä hyötyy siitä, että kuvateksti on kattava, sillä joskus kuvasta on vaikeaa saada selvää esimerkiksi häikäisyn tai kuvassa olevan liian pienen tekstin vuoksi.


Facebook

Lisää alt-teksti Facebookissa näin:

  1. Lisää kuva ja kirjoita sille kuvateksti.
  2. Klikkaa "Muokkaa" tai kolmea pistettä, sovelluksesta riippuen.
  3. Klikkaa ”Muokkaa vaihtoehtoista tekstiä” tai "Vaihtoehtoinen teksti", sovelluksesta riippuen.
  4. Kirjoita kuvaus. Ohjeita hyvän alt-tekstin kirjoittamiseksi löydät tästä luvusta.
  5. Paina "Valmis" tai "Tallenna", sovelluksesta riippuen.
  6. Julkaise kuva.

Facebook-tarinoihin ei valitettavasti ainakaan vielä saa alt-tekstiä.


Instagram

Lisää alt-teksti Instagramissa näin:

  1. Lisää kuva ja kirjoita sille kuvateksti.
  2. Klikkaa ”Lisäasetukset”.
  3. Klikkaa ”Kirjoita vaihtoehtoinen teksti”.
  4. Kirjoita kuvaus. Ohjeita hyvän alt-tekstin kirjoittamiseksi löydät tästä luvusta.
  5. Julkaise kuva.

Instagram-profiilikuvaan ja -tarinoihin ei valitettavasti ainakaan vielä saa alt-tekstiä. Voit lisätä tarinoiden saavutettavuutta näin:

  • Puhu! Tee videoita, joilla kerrot ja kuvailet.
  • Jos kysyt tarinassa jotain, tarjoa myös saavutettava mahdollisuus vastata. Esitä sama kysymys myös syötteessä.
  • Älä julkaise tarinana mitään sellaista, mitä et kerro myös syötteessä. Vaikka näkövammainen ei näe tarinaasi, saa hän saman tiedon kuitenkin toisaalta.

X

X on ainoa somepalvelu, joka paljastaa kaikille, missä kuvassa on huomattu käyttää alt-tekstiä, sillä kuvan alalaitaan tulee tällöin pieni ALT-kuvake.

Vaihtoehtoisen tekstin voi monissa palveluissa lisätä kuvaan myös jälkikäteen, mutta X:ssä ei. Siksi se on muistettava lisätä aina julkaisua tehdessä.

Lisää alt-teksti X:ssä näin:

  1. Lisää kuva, ja kirjoita sille kuvateksti.
  2. Klikkaa kuvan päältä +ALT-painiketta.
  3. Kirjoita kuvaus. Ohjeita hyvän alt-tekstin kirjoittamiseksi löydät tästä luvusta.
  4. Paina "Valmis".
  5. Julkaise kuva.

Samalla tavoin saat alt-tekstin myös X:n tarinoihin. Profiilikuvaan ei sen sijaan saa alt-tekstiä.


LinkedIn

Lisää alt-teksti LinkedInissä näin:

  1. Lisää kuva, ja kirjoita sille kuvateksti.
  2. Klikkaa kuvan päältä "Add alt text" -painiketta.
  3. Kirjoita kuvaus. Ohjeita hyvän alt-tekstin kirjoittamiseksi löydät tästä luvusta.
  4. Paina "Done".
  5. Julkaise kuva.

Jos unohdat lisätä alt-tekstin, voit lisätä sen myös jälkikäteen LinkedInin selainversiossa. Paina "Edit post" ja muokkaa alt-tekstiä.

LinkedIn-profiilikuvalle ei saa alt-tekstiä.


Saavutettava somekuva

Suurin osa näkövammaisista on heikkonäköisiä. Heikkonäköiset ja myös monet näkevät hyötyvät siitä, että kuvissa huomioidaan tietyt saavutettavuusseikat.

Tee somekuvista saavutettavia näin:

  • Jos haluat, että katsoja kiinnittää huomiota tiettyyn asiaan, valitse mahdollisimman rauhallinen kuva. Jos kuvassa on paljon kaikenlaista, voi olennainen erottua huonosti.
  • Kun lisäät tekstiä kuvaan, kirjoita mahdollisimman isolla.
  • Käytä selkeätä fonttia, joka on riittävän paksua.
  • Älä sijoita tekstiä hälyisän kuvan päälle, vaan mahdollisimman rauhalliselle taustalle.
  • Kerro kuvan tärkeä tekstisisältö myös kuvatekstissä. Näin tekstin informaatio ei jää vain kuvan varaan.
  • Mieti kontrasteja: tumma teksti näkyy hyvin vaalealla pohjalla, usein myös toisinpäin. Mutta vaalea teksti vaalealla pohjalla tai tumma teksti tummalla pohjalla ei näy hyvin.
  • Tarkista kontrasti kätevillä työkaluilla. Hae netistä esim. contrast checker.

Aihetunnisteet

Aihetunniste eli hashtag on sosiaalisessa mediassa käytetty tapa merkitä ja löytää tiettyyn aiheisiin liittyvää keskustelua.

Jos käytät monisanaisia aihetunnisteita, kannattaa sanojen ensimmäiset kirjaimet kirjoittaa isolla.

Mieluummin siis näin: #MustanKissanPaksutPosket
kuin näin: #mustankissanpaksutposket.

Kun alkukirjaimet ovat isolla, on aihetunniste helpompi lukea. Sama pätee niin näkeviin kuin näkövammaisiinkin: isolla kirjoitetut sanat on helpompi hahmottaa visuaalisesti, ja ruudunlukija osaa pitää pienet tauot sanojen välissä sen sijaan, että se lukisi pitkän pötkön putkeen.


Lue lisää

Tutustu myös muihin ohjeisiin, jotka liittyvät verkon saavutettavuuteen: