Valkoinen keppi tekee näkövammaisen liikkumisesta ennakoitavampaa
Valkoisen kepin päivää vietetään ympäri maailmaa 15.10.
Suomessa on noin 55 000 näkövammaista ihmistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämään näkövammarekisteriin ilmoitetaan vuosittain noin 1500–1700 uutta näkövammaista. Suurin osa heistä hyötyy valkoisen kepin käyttöönotosta ennemmin tai myöhemmin.
Valkoinen keppi on käyttäjälleen maksuton ja sen saa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä hyvinvointialueen erikoissairaanhoidosta.
Valkoinen keppi valitaan aina yksilöllisesti henkilön pituuden ja liikkumistyylin mukaan. Käytössä keppi kuluu ja aktiiviliikkuja saattaa tarvita useamman kepin vuodessa.
Valkoisen kepin käyttäjä ei välttämättä ole täysin sokea, sillä kepistä on hyötyä myös heikkonäköisille kulkijoille. Samalla kun valkoinen keppi tekee liikkumisesta ennakoitavampaa ja turvallisempaa, se toimii merkkinä muille kulkijoille ja autoilijoille. Joillakin näkövammaisilla voi olla käytössään samanaikaisesti sekä valkoinen keppi että opaskoira.
Valkoisen kepin käyttäminen vaatii aina harjoittelua ja sen käyttöönottamisessa voi olla myös kynnys. Jotta kepin käyttämisestä saisi mahdollisimman paljon irti, oikea tekniikka kannattaa ottaa haltuun ammattilaisen eli liikkumistaidonohjaajan avulla. Näkövammainen voi hakea liikkumistaidonohjausta itselleen tärkeiden reittien ja toimintaympäristöjen harjoitteluun. Liikkumistaidon ohjauksen järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueiden erikoisairaanhoito ja vammaispalvelut.
Kunhan kepin käytön perusteet ja tärkeimmät reitit ovat hallussa, arki näyttää taas valoisampia puoliaan näön menetyksen tuomasta elämänmuutoksesta huolimatta. Itsenäinen liikkuminen kodin ulkopuolella tukee elämänhallintaa ja edistää terveyttä ja mielenterveyttä.
Lisätietoa näkövammaisen liikkumisesta ja valkoisesta kepistä.- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liiton vuosien 2023–2024 teemana on Uusin silmin. Jaamme tietoa näköasioista ja liiton palveluista verkkosivujemme tietopaketissa, Teams-tietoiskuissa, teemapäivinä ja tapahtumissa erityisesti vasta näkövammautuneille ikääntyneille ja heidän omaisilleen. Vaikka näkö heikkenee, on apua ja tukea tarjolla!
Oletko huolissasi omasta tai läheisesi näöstä? Täältä löydät apua.- Ulkoinen linkki
Sivu päivitetty