Siirry pääsisältöön

Oi­keuk­sien­val­von­nan uu­tis­kir­je lap­si­per­heil­le nro 2/2023

Piirroskuva söpöstä lepakosta.

1. Lapsen oikeudet

Lapsen oikeuksista puhutaan tällä hetkellä paljon, ja yksi puhetta ylläpitävistä tahoista on lapsiasiavaltuutettu. Lapsiasiavaltuutetun tuorein vuosikirja- Ulkoinen linkki on julkaistu maaliskuussa 2023, jossa teemana oli lapsen oikeus turvallisuuteen. 
 

Turvallinen kasvuympäristö edistää mielenterveyttä. Lasten henkisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kokemuksen välinen yhteys on jatkuvasti esillä.  Perheiden moninaiset arjen haasteet ovat yhteydessä myös lapsen mielenterveyden haasteisiin. Myös lapseen kohdistuva kiusaaminen, väkivalta ja syrjintä ovat lapselle haitallisia. Lasten kasvuympäristöt ovat usein hyvin virikkeellisiä ja kasvatus tavoitteellista, mutta samaan aikaan lasten mahdollisuudet saada apua ovat heikentyneet. Ärsykkeiden tulva on aiempaa suurempaa. Niin kotona kuin varhaiskasvatuksessa, koulussa ja ohjatuissa vapaa-ajan toiminnoissa panostetaan lapsen kehitykseen ja tavoitellaan mahdollisimman hyviä suorituksia. Liian paineistettu arki vailla riittävää lepoa ja vapaa-aikaa muodostaa kuitenkin riskin lapsen mielenterveydelle.  
 

Tässä uutiskirjeessä Meea-Milena kertoo arjestaan Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin tukijaksolla, jossa hänellä on ollut mahdollisuus oppia muiden näkövammaisten lasten kanssa samassa luokassa oma näkötilanne huomioiden. Hänellä on ollut mahdollisuus saada uusia kavereita, hyödyntää sosiaalisia taitoja ja ottaa itsenäistymisen askeleita, kun taitoja saa harjoitella tuetussa ja ennen kaikkea turvallisessa ympäristössä tavallisena, pienenä koululaisena. 

Lapsi- ja perhetyön asiantuntija
Annika Tyynysniemi 

keltaisia kukkia

2. Ajankohtaista

Valterin palvelut näkövammaiselle lapselle 

Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin tuki näkövammaiselle lapselle voi olla ohjausta apuvälineiden oikea-aikaisessa hankkimisessa ja niiden suunnitelmallisessa käyttämisessä koulutyössä, sopivien oppimateriaalien valinnoissa, pedagogisten asiakirjojen laatimisessa, HOJKS:n tavoitteiden laatimisessa ja niiden toteutumisen seurannassa sekä nivelvaiheen jatko-ohjauksessa.

Näkövammainen lapsi voi tulla Valterin palveluiden piiriin monella tavalla. Useimmiten ensimmäisenä palveluista perheelle kertoo Silmätautien kuntoutuspoliklinikan kuntoutusohjaaja. Huoltajat täyttävät lomakkeen, jossa ilmoittavat lapsensa Valterin palveluiden piiriin. Huoltajat, opettaja tai terapeutti voi ottaa yhteyttä myös suoraan Valteriin yhteydenottolomakkeen- Ulkoinen linkki kautta. 

Ohjaava opettaja ottaa huoltajiin yhteyttä saatuaan ilmoituksen tai yhteydenottopyynnön. Tästä alkaa yhteinen koulupolku, jossa Valterin monialainen henkilökunta voi olla oman koulun tukena tekemällä yhteistyötä lapsen lähipiirin kanssa. Valteri täydentää ja tukee kunnan omia palveluita. 

Valterin palveluita ovat:  

- Ohjauskäynnit päiväkotiin ja kouluun, 

- tukijaksot Valterin toimipisteissä tai paikallisesti lapsen omassa koulussa, 

- erilaiset koulutukset henkilökunnalle, 

- myös koulupaikka Valterissa on mahdollinen, jos omassa kunnassa sopivaa koulumuotoa ei ole. Koulupaikkaa hakee tarvittaessa kunta. 

Valterin palvelut ovat maksullisia ja toteutettavista palveluista sovitaan aina varhaiskasvatuksen/ koulun/ kunnan kanssa.

Lisätietoa Valterista kotisivuilta- Ulkoinen linkki.

Niina Laitinen 
ohjaava opettaja 
näkövammaistaitojen ohjauksen erityisasiantuntija

Hymyilevä lyhyttukkainen nainen katsoo kameraan

3. Tapahtumia

Perinnurin 3202 -kesäleiri nuorille 

Perinteinen Näkövammaisten liiton järjestämää kesäleiriä vietetään Nuorisokeskus Metsäkartanossa Rautavaaralla 23.– 28.7.2023. Ohjelmassa on melontaa, korikiipeilyä ja savitöitä perinteisen leiriohjelman lisäksi. 

Leiri on tarkoitettu 12–30-vuotiaille. Hintaan 199 € sisältyy matkat, majoitus, ruoka, ohjelma ja paljon hyviä kokemuksia. Lisätiedot ja ilmoittautumislomake löytyvät liiton nuorisotoimen sivuilta- Ulkoinen linkki

Näkövammaisen lapsen näönkäytön apuvälineet -etätilaisuus 

Millaisia näkemisen apuvälineitä lapselle on olemassa? Kuinka lapsi ottaa apuvälineen aktiiviseen käyttöön? Millaisia ovat näönkäytön asiantuntijan palvelut? Tilaisuus on suunnattu vanhemmille ja näkövammaisen lapsen kanssa toimiville ammattilaisille.  

Asiantuntijoina ovat näönkäytönohjaaja Leena Kivi-Tuominen TYKSistä ja oikeuksienvalvonnan asiantuntija Jaana Engblom Näkövammaisten liitosta. 

5.9.2023 klo 15.45–17 Teams-etäyhteydellä. Ilmoittautumiset 28.8. mennessä Näkövammaiset Lapset ry:n ilmoittautumislomakkeella- Ulkoinen linkki

Koulutukset uudesta vammaispalvelulaista 

Uusi vammaispalvelulaki tulee voimaan 1.10.2023. Näkövammaisten liitto järjestää tästä kolmen eri sisältöistä etäkoulutusta touko-kesäkuun vaihteessa. Lasten vammaispalveluista puhutaan 13.6. klo 14-16. Tiedot koulutuksista tulevat liiton tapahtumakalenteriin- Ulkoinen linkki kevään aikana. 

4. Vierailijan kynästä

Meea-Milena on kolmasluokkalainen ja on jo käynyt kahdesti Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Onervassa viiden päivän pituisella tukijaksolla. Hänellä on mukavia kokemuksia tukijaksoista.

Ekalla tukijaksolla katoimme mikä olisi hyvä suurennuslaite, kun entinen ei ollut hyvä. Toisella jaksolla katoimme miten uusi suurennuslaite on alkanut toimimaan. Sain toisella tukijaksolla myös suosituksen pidempään keppiin, kun vanha oli tullut liian lyhkäseksi. Lisäksi sain uuden lukukiven lampulla varustettuna. Harjoittelin myös äänikirjojen kuuntelemista jotta se nopeuttaisi ja helpottaisi oppimistani.  Vapaa-ajalla leivoimme, retkeiltiin ja uimme koululla ohjaajien kanssa.  

Ensimmäisellä kerralla majoituin äidin kanssa yhdessä omaan huoneeseen oppilaskodissa. Toisella kerralla majoituin yksin omassa huoneessa. Ensimmäisellä kerralla matkustin äidin kanssa junalla. Se oli jännittävää kun en ollut aikasemmin matkustanut junalla. Toisella kerralla minut haki taxi ja vei Tampereelle, josta hyppäsin yhteiskuljetusbussiin Jyväskylään.  Matka oli tylsä. 

Onerva koulu on liian kiva, verrattuna omaan kouluun. Haluaisin päästä sinne opiskelemaan kokoaikaisesti. 

Meea-Milena, 9 v, Turku