Näkövammaisten liitossa vietettiin Ota läheinen mukaan töihin -päivää 24.11. opaskoirista ja näkövammaisuudesta oppien
Läheisille järjestettiin päivän aikana erilaista ohjelmaa. Lapset ja aikuiset tutustuivat liiton työhön ja opaskoiratoimintaan sekä pääsivät kokeilemaan, miten erilaiset pelit ja leikit luonnistuvat ilman näköä.
”Järjestämme päivän Näkövammaisten liitossa ensimmäistä kertaa. Halusimme huomioida monimuotoisen työyhteisömme ja kutsumme siksi mukaan työntekijöiden läheisiä. Myös oman lemmikkinsä saa tuoda Iiris-keskukseen, jossa on muutenkin totuttu eläimiin, koska osalla työntekijöistämme on opaskoira.”, kertoo toimitusjohtaja Jukka Tahvanainen.
Päivään osallistunutta kuusivuotiasta Elmaa kiinnostivat päivässä jaetut suurennuslasit. Kahdeksanvuotiaiden Saagan ja Saiman mielestä kivaa oli sokkoleikkeihin osallistuminen ja opaskoirat.
Opaskoirat kiinnostivat myös aikuisia. Pertti Puhakainen kertoo kokeilleensa kävelyä opaskoira Kassun kanssa. Hänelle ja Ulla-Liisa Puhakaiselle Iiris-keskus oli tuttu paikka, koska he olivat käyneet aiemmin Pimé Caféssa. Iiriksessä järjestettävissä pimeissä kahviloissa pääsee kokemaan, miltä kahvilakäynti luonnistuu ilman näköaistia.
Jukka Tahvanaisen mielestä päivä on tärkeä monella tavalla.
”Haluamme kertoa työntekijöidemme läheisille näkövammaisen kohtaamisesta ja opaskoiriin suhtautumisesta. Perjantaina he pääsevät myös itse asettumaan näkövammaisen asemaan erilaisten leikkien lomassa.”
Seuraava Pimé Café on Iiriksessä 11.12.