Siirry pääsisältöön

EU:n Vam­mais­kort­ti

Oikeuksienvalvonta tiedottaa (6/2024)
Kaksi henkilöä istuu penkillä, molemmilla valkoiset kepit.

EU:n Vammaiskortti on vapaaehtoinen ja toistaiseksi maksullinen (10 euroa), joka toimii vammaisten henkilöiden kommunikoinnin ja osallistumisen apuvälineenä Suomessa ja seitsemässä muussa EU maassa. Se on voimassa 10 vuotta, mutta on uusittavissa. Kaikilla kortinhaltijoilla on yhtäläinen oikeus erityisehtoihin ja erityiskohteluun EU:n alueella. 

Vammaiskortti kannattaa pitää mukana, sillä sen avulla voi saada esimerkiksi avustajan maksutta erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja paikkoihin, julkisiin liikennevälineisiin sekä palveluihin. Virallisia Vammaiskorttikohteita hyväksyviä tahoja Suomessa on tällä hetkellä noin 500. Vammaiskorttikohteeksi ilmoittautuneet kohteet löytyvät: https://vammaiskortti.fi/vammaiskorttikohteet/- Ulkoinen linkki

Vammaiskortista on tulossa EU-direktiivi, jonka tarkka sisältö kerrotaan lähiaikoina. Sen myötä kortti tullaan ottamaan käyttöön kaikissa EU-maissa. Se on edelleen vapaaehtoinen palveluntuojille. Tämänhetkisen tiedon mukaan EU-mailla on 2,5 vuotta aikaa mukauttaa kansallista lainsäädäntöään ja 3,5 vuotta aikaa soveltaa direktiiviä.  Vammaiskortti täydentää jäsenvaltioiden vammaiskortteja, joita kansalliset viranomaiset myöntävät edelleen omien kriteeriensä mukaisesti.

EU:n vammaiskortin myöntäminen

Kortin saamisen perusteena on jokin alla oleva voimassa oleva päätös. A-merkintä eli avustajamerkintä tarkoittaa, että henkilö tarvitsee mukaansa avustajan tai tukihenkilön. Erilaisten symboleiden avulla (kortin takana) voit ilmaista tuen ja avun tarpeesi sekä QR-koodilla tallentaa tietoja avun ja tuen tarpeestasi.

Kelan päätös:

  • alle 16-vuotiaan vammaistuki
  • 16-vuotta täyttäneen vammaistuki
  • eläkettä saavan hoitotuki
  • kuulovammaisen tulkkauspalvelu (A)
  • kuulo- ja näkövammaisen tulkkauspalvelu (A)
  • puhevammaisen tulkkauspalvelu (A)

Muut päätökset:

  • näkövammaiskortti (A)
  • päätös vammaispalvelulain mukaisesta henkilökohtaisesta avusta (A)
  • vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelupäätös
  • sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuen päätös (kuljetuspalvelupäätös)
  • päätös saattajapalvelusta (A)
  • vammaispalvelulain mukainen palveluasumispäätös (A)
  • vammaispalvelulain mukainen päivätoimintapäätös
  • omaishoitosopimus (kortti tarkoitettu omaishoidettavalle) (A)
  • erityishuolto-ohjelman mukainen päätös ja siihen liittyvät palvelut (A)
  • erityisen tuen päätös (A)
  • hengityshalvauspäätös (A)

EU Vammaiskortin tilaaminen

Kortin Tilaamisessa on kaksi päävaihetta: 

  1. Hakemuksen täyttäminen ja lähettäminen Kelaan: Täytä tilauslupalomake VK1ja lähetä se Kelaan kirjautumalla Omakelaan ja lähettämällä hakemus viestillä tai postittamalla lomake Kelaan osoitteeseen Kela PL 10, 00056 Kela. Liitä hakemukseen kuva tai kopio päätöksestä, jonka perusteella haet korttia tai A-merkintää. Sinun ei tarvitse laittaa liitettä, jos päätös on tehty Kelassa.         
  2. Tilausluvan viimeisteleminen ja maksaminen: Kun Kela on tarkistanut oikeuden korttiin, hakemuksessa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen tulee linkki ja voit sen jälkeen viimeistellä korttitilauksen eli lisää valokuva, maksa kortti ja lähetä tilaus. Saat kortin noin kuukauden sisällä tilauksen maksamisesta. 

Jos ei ole henkilökohtaista sähköpostiosoitetta

Jos sinulla ei ole verkossa viimeistelyyn tarvittavaa henkilökohtaista sähköpostiosoitetta, voit käyttää esimerkiksi läheisen tai henkilökunnan osoitetta. Yhdellä sähköpostiosoitteella esim. työntekijän osoitetta käyttäen on mahdollista tehdä ja viimeistellä 20 korttitilausta.  

Jos hakijalla on edunvalvoja

  • Jos toimikelpoisuutta ei ole rajoitettu, voi vammainen henkilö hakea korttia itse ja allekirjoittaa hakemuksen itse. Kela ilmoittaa asiasta edunvalvojalle. 
  • Edunvalvoja voi hakea korttia myös asiakkaan puolesta. 
  • Vammainen henkilö voi valtuuttaa myös kolmannen henkilön hakemaan korttia puolestaan. Jos vammaisen henkilön toimikelpoisuutta on rajoitettu, hän ei voi itse hakea tilauslupaa.

Milloin yhteydenotto Vammaiskorttitoimistoon

  • jos tarvitset lisätietoja, ja apua kortin hakemisessa tai tilauksen viimeistelyssä, tai tarvitset laskun kortista
  • jos kortinhaltijalla ei ole verkkopankkitunnuksia, korttitilauksesta on mahdollista saada paperi- tai sähköpostilasku. Kun haluat laskun, viimeistele korttitilaus ensin maksuvaiheeseen asti ja sen jälkeen ole yhteydessä Vammaiskorttitoimistoon joko sähköpostilla (info@vammaiskortti.fi) tai puhelimitse 0800-122533 (ma-ti klo 9–12 ja ke klo 12–15). Kerro, että haluat laskun ja lähetysosoitteen. Lasku voidaan lähettää hakemuksessa käytettyyn kotiosoitteeseen tai esim. suoraan edunvalvojalle. 

Lopuksi

EU:n vammaiskortin edut, alennukset ja oikeudet vaihtelevat Suomessa paikkakunnittain ja Euroopan tasolla myös maittain, joten kannattaa selvittää etukäteen kortin käytön hyödyt. EU Vammaiskortin haltija saattaa saada edut myös paikassa, joka ei virallisesti ole vammaiskorttikohde.

Lähteet

www.vammaiskortti.fi- Ulkoinen linkki

www.kela.fi/vammaiskortti- Ulkoinen linkki