MusaMasa
Kuuntele
Kuuntele MusaMasa-tallenne SoundCloudissa.- Ulkoinen linkki
Lue
[Alkutunnus: Pianomusiikkia ja naisääni laulaa: ”Pieniä tekoja, suuria tunteita. Ne kanssasi jaan ja niin paljon saan, kun uskallan sanoa sen, minkä tunnen. Keräilen rohkeutta. Voin vihdoinkin sanoa pystypäin, tämä on, tämä on – Minun näköinen elämä.” Naisääni sanoo: "Näkövammaisten liitto."]
Harri: Tervetuloa kuuntelemaan Näkövammaisten liiton kustantamaa ja Minun näköinen elämä tuottamaa podcastia. Tällä kertaa olemme vieraaksemme saaneet Matti "Masa" Syrjälän. Ja tässä saattaa olla, että puheen tuoksinassa, kun tunnemme toisemme neljänkymmenen vuoden takaa melkein, niin välillä puhutaan Masasta ja välillä Matista. Sopiiko se sinulle Matti, että puhun Masasta?
Matti: Se sopii vallan mainiosti. Kylläpä ne nykyään melkein, ja jo aika kauan, Masaksi on haukkunut. Kai se johtuu siitä, että se on pikkuisen lyhyempi kuin Matti. Molemmat kelpaa.
Harri: Hyvä. Mukavaa kun ehdit tulla tekemään Minun näköinen -podia. Sitten me lähdetäänkin siihen, että kerro kaikki nimesi.
Matti: Nimi on Matti Sakari Syrjälä.
Harri: Ikä?
Matti: 62 vuotta.
Harri: Mikä sinun niin sanotusti ammatti tai titteli on? Mitä käytät?
Matti: Nykyiselläänhän voisinko sanoa, olen aina kutsunut itseäni musiikin sekatyöläiseksi, koska olen tehnyt niin monen näköistä sillä puolella. Mutta litteroijahan varsinaiselta ammatiltani nykyisellään vielä olen, minkä aikaa tässä nyt vielä työelämässä roikun. Olen ollut muun muassa Annanpura-firmassa pitkään ja nyt olen tällaisessa kuin Synergy Tekstit Oy. Tämmöisiä ammatteja. Olinhan minä jonkun aikaa pianonvirittäjänäkin. Tiettyjen sattumusten myötä loppui itse asiassa sen takia, että aamulla kun heräsi ja niisti, niin paperi oli punainen. Se otti niin paljon tuonne, että jouduin oikeastaan lopettamaan. Se on kuitenkin aika pölyistä hommaa, jos joutuu jotain remontteja ja muita tekemään.
Harri: Sulla oli allergia siihen.
Matti: Allergia siihen. Onneksi lopetin, ettei se mennyt pahemmaksi. Kyllähän vieläkin joskus kotitarpeiksi jonkun pianon saatan virittää. -90 oikeastaan lopetin sen homman kokonaan.
Harri: Syntymäpaikkakunta?
Matti: Alavieska, ja siellä vielä tarkemmin Taluskylä. Pieni kylä, missä oli paljon maataloutta ja muuta tämmöistä. Siellä tuli -63 vuonna synnyttyä maaliskuussa kymmenes päivä.
Harri: Kerro perheestäsi ja sisaruksistasi.
Matti: Meitä siunaantui kokonaista yhdeksän penskaa. Yksi on jo edesmennyt. Ikäerot oli tietysti melkoisia. Vanhemmat jo syntynyt siinä 50-luvun taitteessa. Mulla on vielä yksi nuorempi veli. Vanhemmat ovat jo edesmenneet. Eipä mulla hirveästi Alavieskaan ja sinne enää yhteyksiä ja kytköksiä ole. Meidän porukka on vähän hajonnut, sanotaanko näin. Kaikilla on oma elämä ja pyöritään, missä pyöritään.
Harri: Milloin kävit viimeksi syrjäperällä?
Matti: Siitä on aikaa paljon, 90-luvun alussa.
Harri: Missä nuoruus meni?
Matti: Olen vielä niitä näkövammaisia ihmisiä, jotka on käynyt niin sanotusti sisäoppilaitoksessa koulun. Sehän meni vielä hyvin pitkälle näissä, että aloitin Kuopiossa koulunkäynnin ja sitten siirryin sieltä Jyväskylään. Suoritin koko koulutieni näissä. Minä en ole näitä integroituja tyyppejä vielä.
Harri: Kun olet -63 syntynyt, niin minkä ikäisenä Kuopion kouluun?
Matti: Minä menin -69.
Harri: Eli aika nuori, kuusivuotiaana. Siinä on ehkä ollut itku kotona ja itku pojalla aika herkässä.
Matti: Se oli toisaalta semmoinen, että ehkä siinä tietyt itkut itkettiin, mutta siellä oli saman ikäistä porukkaa silloin paljon, ja sitä aika pian pääsi mukaan siihen hommaan ja silleen. Ei ainakaan nyt jälkeenpäin osaa kauheasti sitä manata, että minkä takia minut sinne laittoivat. Ei silloin ollut paljon mahdollisuutta vielä sokkojen käydä normaalikoulussa. Ei silloin ollut mitään avustajamääriä ja muita ympärille ja silleen, että silloin piti selvitä aika paljon itse.
Harri: Miten sinun näkövammaisuus, eli se on syntymästä asti. Miten kertoisit siitä? Oletko heikkonäköinen ollut vai onko se edennyt vai miten?
Matti: Se on itse asiassa semmoinen mielenkiintoinen juttu, että kun synnyin, niin en nähnyt käytännössä mitään. Olin täysin sokea. Se on semmoinen tauti kun Cornea Plana, joka on semmoinen, että silmät eivät ole muodostuneet kunnolla. Iirikset oli umpeutuneet, ne jouduttiin leikkaamaan auki. Ja sitten saatiin sen verran näköä, kun sitä sitten tuli. Ja nythän se on heikentynyt taas. Ja siinä oli vielä semmoinen juttu, voin kertoa tästä iridektomioista, niin kuin se hienosti sanotaan. Tänä päivänä se tehdään mikroskoopissa. Silloin olin, en edes itse kunnolla muista, niin kolmevuotiaana maannut sairaalassa, oliko se kolme viikkoa, kun nukutettiin ja tämä tehtiin. Että näin on tekniikat kehittyneet. Semmoinen kammo jäi eetteriin siitä, että meinasi myöhemmin koulussa fysiikantunneilla tulla niin sanotusti laatat, kun eetterin haju tuli. Sen verran se oli penska-ajasta jäänyt jonnekin aivosopukoihin.
Harri: Kun siirryit Kuopion sokkolasta, eli Sokeainkoulusta, Jyväskylään, minkä ikäisenä se tapahtui?
Matti: Olin yhdeksän, koska se oli -72. Silloinhan lopetettiin Kuopion ja Helsingin koulut molemmat. Ne yhdistettiin Jyväskylään. Ja sehän oli kuin paratiisi. Voi perhana, muistan kun sinne mentiin, niin sehän oli niin hienoa, että tämmöiseenkö me päästiin. Meille se oli kova juttu. Oli kuitenkin kahden hengen huoneet ja silleen.
Harri: Ja se oli uusi koulu.
Matti: Se oli ihan uusi. Ihan eksyttiin silloin vielä, että oli niin paljon käytäviä ja muita. Se on purettu kokonaan nykyään tietääkseni.
Harri: Aivan. Milloin musiikki sitten, tuliko se jo Kuopiossa vai tuliko se vasta Jyväskylässä?
Matti: Kyllä se musiikki tuli jo kotona. Kiitos isojen veljieni, jotka pistivät minut kuuntelemaan muuta kuin lastenlauluja. Eli minun lastenlaulut olivat Beatlesiä ja Rolling Stonesia ja Kingsiä ja muuta sen ajan hyvää musiikkia. Ja totta kai sitten ihan kotimaiset iskelmät. Olen aina sitä sanonut, että olen onnistunut syntymään hyvänä vuotena. Koska sinä vuonna, kun synnyin, ilmestyi Soundsin Emma, joka kuulostaa vieläkin todella hyvältä. Ja sitten Beatlesien ensimmäinen täyspitkä "Please Please Me" -levy. Siinä on mielestäni meriittiä syntyä semmoisena vuonna. Sieltä se musiikki lähti. Mutta siellä Jyväskylässähän se sitten oikein alkoi enemmän tulla, että siellä pääsi soittotunneille ja tällä tavalla. Meillä oli hemmetin hyvä musiikinopettaja, Pörhölän Juha, jota vieläkin kiitän kovasti. Hän teki hyvää työtä, ja paljon.
Harri: Olen kuullut tästä, ja kun itse olen tullut näkövammaispiireihin kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja käynyt niin sanotut normaalikoulut, mutta Jyväskylän koulusta olen kateellinen niille ihmisille. Että ne ketkä kävi siellä koulua, niin ne oppi liikunnasta perusasiat ja musiikista perusasiat, ja musiikista vielä vähän lisää. Ja se on aivan hemmetin hienoa. Tunnen monia sinun ikäluokkasi ihmisiä. Siellä on, sanoisinko sellaisia henkilöitä, joille musiikki on ehkä harrastus tai ei sitäkään, mutta kyllä ne ainakin rumpuja osaa soittaa.
Matti: Siellä olin noin 11-vuotias, kun ensimmäisen kerran sain kitaran kouraan ja viritin sen avoimeen viritykseen. Siitä se lähti sitten. Tällä samalla tiellä ollaan. Siellä sain myös tunteja siihen, vaikka olenkin hyvin pitkälle itseopiskellut kitaristi. Että sillä tavalla. Mutta siellä kannustettiin ja se oli aina hyvä. Tosin ehkä musiikkiin kannustettiin vähän liikaakin. Siellä muut opettajat ja muut tuppasi olemaan vähän eri mieltä. Ne aina sanoivatkin, että kyllä Masa voisit joskus pikkuisen täällä muutakin tehdä kuin rämpyttää kitaraa, kun olet niin patalaiska. Että olisit tosi hyvä näissä muissakin jutuissa, kun viitsisit jotain tehdä. Ei silloin oikeastaan kiinnostanut muuta kuin soittaminen ja sillä tavalla. Ehkä se vähän jälkeenpäin harmittaa. Ehkä olisi voinut vähän paremmin suhtautua niihinkin juttuihin.
Harri: Joku vanha muusikko on sanonut, että musiikki on matematiikkaa. Ja minä en esimerkiksi ymmärrä matematiikasta yhtään mitään. Allekirjoitatko sen asian?
Matti: On se matematiikkaa, mutta kyllä yhtälöt ja muut hoidetaan jollain muulla tavalla kuin musiikilla. Tai ainakin minä. En ole koskaan ollut matematiikassa mikään kauhean erinomainen. Perusjutut menee, mutta hankalammat jutut, niin olen aivan tööt tööt.
Harri: Osaatkin musiikissa, ehkä täällä on perusajatus ja laskeminen. Musiikin voi tehdä tunteella ja sen voi tehdä millä tahansa.
Matti: Joo, kyllä rytmiikkaa täytyy olla. Sen verran täytyy osata laskea, että mennäänkö kolmitahdilla vai nelitahdilla vai viisi, vai mennäänkö jo 9/8 osaa ja vielä vaikeampia rytmilajeja, joita on myös tullut harrastettua.
Harri: Miksi se oli kitara?
Matti: Ensin vähän pianotunneillakin kävin, mutta en tiedä, se ei vaan oikein lähtenyt. Se kitara oli vain jotenkin. Ja sitten totta kai siihen varmaan vaikutti Henkka Granön kitaransoitto Soundsissa ja Hank B. Marvinit ja muut, mitä oli kuunnellut. Ja Eric Claptonin Jimi Hendrixit. Että kyllä mäkin haluaisin tällä lailla soittaa joskus, että tältä rock 'n' rollin pitää kuulostaa, ja rautalangan. Ja sitten tietenkin se on laajentunut musiikkiin pidemmän aikaa. Mutta tuntuu että näin vanhemmiten palaa takaisin taas näihin yksinkertaisempiin juttuihin.
[Soimaan alkaa rokahtava, kitaravetoinen kappale.]
Harri: Mitä muita instrumentteja tarjottiin ja mitä muita instrumentteja mielestäsi olet kokeillut?
Matti: Kyllä koskettimiakin, sanon, että soitan kotitarpeiksi. Ja on mulla tuommoinen pieni sähkörumpusetti. Ja bassohan mulla on toisena soittimena mennyt aina vieressä. Mutta kielisoittimet on jotenkin silleen, että ne on aina ollut lähellä, ja niitä on halunnut tutkia ja kehittää ja käyttää kaiken maailman digitaalivermeitä ja muitakin. En ole koskaan elektroniikkaa pelännyt.
Harri: Nyt unohdit kokonaan laulun.
Matti: Se tuli vähän niin kuin vahingossa. Että meillä oli rokkitrio ja vähän siinä oli, että kun pitäisi kai laulaakin, ettei vain tämä rämistely. Sitten tuli ruvettua laulamaan. Laulua on tullut tehtyä paljonkin, että olin sitten kööreissä myös mukana. Se oli erittäin hienoa. Kiitos siitäkin Juha Pörhölälle, että pääsin sellaisiakin hommia tekemään. Joskus ne tosin vähän tympi, mutta Juhalla oli hyvä sanonta aina, se on niin jäänyt mieleen. "Älä sä Masa ja älkää te muutkaan aina valittako. Kyllä se on kuulkaa niin, että kyllä se huonompikin keikka aina kotiolot voittaa."
Harri: Se oli alan miehiä selvästi.
Matti: Kyllä, kyllä. Sillä tavalla on toimittu. Kyllä se on monesti voittanut kotiolot se keikka ja silleen. Ja vieläkin aina silloin tällöin.
Harri: Sanoit, että ensimmäinen levykö 1976?
Matti: Se tehtiin 70-luvulla. Jyväskylässä koulun puolesta tehtiin levy "Sydämeni laulu". Siinä olin ensimmäisen kerran mukana. Muutaman biisinkin siinä lauloin. Nyt jo vähän korvat punaisena sitä kuuntelisi, mutta se oli sitä aikaa. Onneksi saatiin se tehdä. Hieno kokemus oli, koska silloin päästiin tutustumaan ensimmäisen kerran siirrettävään äänityskalustoon. Jouko Ahera sen äänitti, joka myös äänityksestä mulle hyvin paljon opetti myöhemmässä vaiheessa. Joukohan on paljon äänittänyt jopa Renegadesia ja tämmöisiä kaikkia. Hirvittävä määrä studiolevyjä aikoinaan. 60-luvulla ja 70-luvulla ja vielä 80-luvulla. Hän oli tietääkseni ensimmäinen, voi olla, että olen tässä väärässäkin, mutta jolla oli tämmöinen mobiilikalusto silloin. 8-raitasysteemi. Jyväskylän koululla purkitettiin se levy. Pääsi ensimmäisen kerran soittamaan itsensä kanssa päälletysten kitaraa silleen, että soitti kompit ensin ja sitten sai vetää soolot erikseen.
Harri: Mites sitten, kun olit erilaisissa kööreissä, kuten kutsut, niin keikkailitko joidenkin bändien kanssa, vai teitkö soolokeikkaa? Minkälainen se tilanne on?
Matti: 80-luvulla sain aika kovan koulutuksen siihen, kun olin vielä kotipuolessa silloin. Se lähti siitä, että siinä oli muutamia tuttuja. Tiesivät, että tuo perhana osaa jätkä soittaakin. Pyysivät sitten vanhaa tanssimusiikkia ja muuta viihdettä soittaviin orkestereihin. Sen mukana oltiin ensin pieniä tanssikeikkoja, ja sittenhän se laajeni, että tehtiin ravintolakeikkaa ja muuta kaikkea. Niissä olin pääasiassa basistina. Niitä tuli tehtyä 80-luvulla aika paljon. Siinä kyllä oppi tämmöinen kaveri, kun oli sokea, tai heikkonäköinen, eikä pystynyt niin sanotusti nuotteja lukemaan, ne kappaleet piti opetella korvakuulolta. Niiden piti todella toimia ja niitä oli paljon. Se oli vaativaa porukkaa. Mutta ne oli mukavaa jengiä. Ne oli vähän vanhempia kuin minä, tai osa aika paljonkin. Siinä oppi kotimaisen vanhan tanssimusiikin ja tietynlaisen viihdemusiikin ja tällaisen soittamiseen. Kyllä tänä päivänäkin uskaltaa lähteä, jos joku pyytäisi, että tuletko tuuraamaan, niin helposti voisi lähteä. Jos ei nyt soiteta ihan tämän päivän iskelmiä, koska ei niitä tunne enää.
Harri: Muistatko orkestereiden nimiä ja missä paikoissa kävitte siellä?
Matti: Hyvin pitkään olin, taitaa olla jo edesmennytkin, vanhan herran Jouko Hietalan. Oli hanuristi, jolla oli paljon elektroniikkaa hanurissa. Hänen kanssa soitettiin. Sitten oli ravintolabändejä, joiden nimiä en edes muista, missä olin basistina. Mutta tämä Hietalan Jokke oli ensimmäinen. Siinä oli siskoni mies silloin rumpalina, niin ne saivat mut houkuteltua, että lähde soittamaan. Ravintolat oli silloin semmoisia, että niissä soitettiin pitkän aikaa. Se oli silleen, että 80-luvun puolenvälin jälkeenkin, kun oli jonkun verran, niin niissä oltiin monta viikkoa. Vietiin kamat ja siellä käytiin viitenä iltana viikossa soittamassa. Se oli sitä. Sitten kun rupesin pianonvirittäjäksi, jäin pois niistä ja muutin Rovaniemelle. Oli jotain pikkukeikkoja vielä. Mutta tuli sitäkin tehtyä. Kyllä tässä kaikennäköistä on kerennyt.
Harri: Minkä ikäisenä kävit pianonvirityskurssin tai -koulutuksen?
Matti: Menin -82 ja valmistuin -85 silloin. Meillähän oli erittäin kova ja kokenut, nyt jo edesmennyt, pianonopettaja Onnelan Markku, joka oli aivan loistava siinä. Motivoiva ihminen ja sillä tavalla. Sehän minut sai Rovaniemellekin vähäksi aikaa puhuttua. Mutta siellä sitten rupesi allergia vaivaamaan niin paljon, että muutin sieltä pois, ja sitten pikkuhiljaa lopetin virityshommat. Mutta täytyy sanoa, että aika hyvissä ajoin hyppäsin kelkasta pois, koska sitten alkoi tulla jo digitaalipianot ja muut. Ja tänä päivänähän ollaan siinä tilanteessa, että ihmiset pianoja yrittää työntää, kun joku tulisi edes hakemaan pois. Se on mennyt valitettavasti vähän siihen. Siinäkin digitaalitekniikka tuli mukaan. Kyllähän semmoiselle virittäjälle edelleen töitä on, joka on saanut jalkansa tukevasti konserttisalin oven väliin, niin varmasti hommia löytyy. Tämmöiselle kotivirittäjälle sanon, että kyllä varmaan hiljaista on.
Harri: Mitä teit siinä välillä, kun lopetit virityshomman? Saiko muusikkohommista jotain palkkaa vai mikä oli se väliaika?
Matti: Sitten Näkövammaisten ammattikoulu muuttui Arlainstituutiksi. Siellä sitten kävin merkanttipuolen ja kävin terveydenhuollon tekstinkäsittelylinjan, missä kirjoitustaitoa vähän paranneltiin. Opiskeltiin latinaa ja muuta tämmöistä, tai ainakin lääkärisanastoa ja niin edelleen. Siinä meni pari vuotta. Sen jälkeen olin Helsingin kaupungilla. Tein aika pitkän työuran, vuodesta -95 vuoteen 2003. 2004 me sitten muutettiin Raumalle.
Harri: Olet myös säveltänyt. Kerro niistä.
Matti: Innostui sitten vähän muustakin kuin rautalangasta ja Beatlesista ja muista. Ei sen puoleen, Beatles on mulle aina se kivijalka, mulla lähtee kaikki siitä. Sitten rupesin säveltämään progressiivista musiikkia enemmän, jota sitten yhden... Tai oikeastaan kaksi levyllistä, ovat molemmat levyt aika progea, niin sitten myöhemmin tein. Mutta sävellyksiä alkoi tulla. 80-luvulla oikeastaan aloin, että voisihan tuota kokeilla itsekin tehdä. Ja varsinkin instrumentaalimateriaalia olisi minkä verran vaan, kun viitsisi jossain vaiheessa, mutta kun aina ollut vähän laiska luonne. Niitä on tietokoneen kovalevyillä ja muualla. Olen aina ollut hirveän huono tekstittäjä. Se on mun semmoinen. Tykkään kyllä laulaa ja muuta, mutta olen ollut aina suoraan sanottuna hiton huono tekemään tekstejä. Olen muutaman tehnyt, mutta nekin on vähän semmoisia hohheijaa.
Harri: Olet tehnyt levyjä. Olet ollut siinä Paklossi-levyssä mukana. Kerro muistakin.
Matti: Se oli vähän tuollainen hauskanpitojuttu. Päätettiin, että meidän täytyy joku kasetti. Paklossilla, monet muistaa silloin 80-luvulla, kun olin pianonvirittäjälinjalla, tehtiin aika paljon näkövammaistilaisuuksissakin keikkoja ja sillä tavalla. Se oli ihan mukavaa. Siinä Onnelan Make toimi priimusmoottorina. Sitä saatiin pyöritettyä sitten. Siinähän oli meitä virittäjiä sitten mukana. Olikohan sen kasetin nimi peräti "Virittäjät vapaalla", näin se taisi olla. Se tosiaan tehtiin, ja senkin loistava Aheran Jouko äänitti. Sittenhän me tehtiin köörilevy vielä Jyväskylässä 80-luvun alkupuolella. Meillä oli kuoro "Aarnivalkea", joka menestyi aika hyvin. Sillä tehtiin muuten tv-ohjelmakin. Siitä tehtiin myös tämmöinen kokopitkä levy. Siinä oli pari kuoroteosta ja muutamia kansanlauluja ja Juha Pörhölän muutama sävellys. Se oli ihan onnistunut ja oli myös ihan hieno projekti. Hemmetin hyvät muistot. Siinä oli hyvää porukkaa ja hyviä laulajia ja hyviä soittajia.
Harri: Mites sitten muut levyt?
Matti: Olen vielä sellaisellakin levyllä ollut, olin 70-luvun lopulla mukana, näkövammaiset kaksoset, Holopaisen veljekset, julkaisivat myös iskelmän, vanha tanssimusiikkilevy, jossa oli heidän omia sävellyksiä ja oli siinä muutakin. Siinä olin myös soittamassa kitaraa. Se oli yhden sortin projekti myös. Ja sitten tehtiinhän me vielä -85, kun oli Saara Suvanto, niin hänen ensimmäinen single. Minä ja Onnelan Markku ja Rautiaisen Arska. Me siinä oltiin kolmestaan oikeastaan ja tehtiin taustat. Single tehtiin. Sittenhän Saara meni isommalle levy-yhtiölle. Ja se on sitten kokonaan toinen tarina. Sen voi kertoa joku muu sitten.
Harri: Mäkin olen mielestäni kuunnellut pari sun instrumentaalia ja muuta levyä, jonka olet tehnyt 2000-luvulla, eikö niin?
Matti: Ensimmäinen levy oli vähän pitkä projekti. Se vähän venähti. Tein oikeastaan sen 2001 ja 2002. Mutta se jäi lojumaan tietokoneen kovalevylle vai oliko DAT-nauhalle tai jonnekin, ja sen sitten löysin. Mulla oli vielä ne moniraitajutut siitä ja miksasin sen uudelleen. Julkaisin sen sitten itse. Siinä olen soittanut kaikki soittimet itse. Julkaisin sitten 2011. Sitten julkaisin toisen levyn vielä, missä on myös muitten sävellyksiä. Sellaisia kappaleita, mistä olen aina tykännyt ja miettinyt, että joskus julkaisen ne itse. Julkaisin sen sitten 2016. Olen yksin soittanut ja laulanut kaikki siihen, että se on myös oma projektilevy. Olen vanhan liiton äänittäjä. Teen pikkuhiljaa. Teen ensin taustat. Kun tykkään soittaa kaikki livenä. En ole näitä ihmisiä, jotka ottaa silmukoita ja klippejä ja kasaa niistä biisejä. Tykkään silleen, että esimerkiksi kitarakoppikin tykkään rämpytellä ihan kokonaan, että pääsen livefiilikseen. Vaikka soitankin yksin, niin mulla kulkee hemmetin lujaa aina omissa studiojutuissa.
Harri: Sitten mitä tulee mieleesi näistä. Suuret setelit?
Matti: Suuret setelit on hyvä biisi, Four Catsin. Itse asiassa Kingston Trion alun perin tekemä. Olen itse sitä soittanut ja soitan edelleen trubaduurikeikoilla. Jos jollain kappaleella, niin sillä on hyvä aloittaa illan setti. Istahtaa baarijakkaralle ja pyöräyttää rodeo käyntiin.
Harri: Sitten Hermes.
Matti: Procol Harumin. Näitä myöhäisempiä 70-luvun tuotoksia. Sehän on alun perin Pandora's Box K. Reidin käsittämätön englanninkielinen teksti, joka sitten suomennettiin. Ja erittäin hyvän tekstin siihen mielestäni Hector tekikin. Se on hyvä kappale edelleen. Tykkäsin siitä jo heti, kun se suomennettiin, niin Willbergin Pepen vetona se on ihan hyvä biisi.
Harri: Kolmisormi-Smythe.
Matti: Sehän on Repe Helismaata. Näitä koitettiin keksiä silloin sille levylle näitä kappaleita. Siinähän on vähän enemmänkin säkeistöjä, mutta siitä laulettiin vain nämä, mitkä siihen sitten tuli.
Harri: Nykyisin ei uskalla ihan kaikkia laulaa, tai pitää muuttaa sieltä joku sana. Näyttäisi olevan sillä tavalla. Vieraat maat.
Matti: Timo Kiiskisen oikein loistava kappale, jota on myös tullut erinäköisillä kokoonpanoilla veivattua hyvinkin paljon. Varsinkin tulee Vieraat maat -kappaleesta mieleen, kun meillä oli bändi myöhemmin 90-luvulla, jossa myös vähän kokoonpano vaihteli. Muun muassa Onnelassa, liikuntaväen pikkujouluissa ja muissa, esiinnyttiin aika säännöllisesti. Siellä varsinkin kappaletta jos ei illalla soitettu, niin sitä tultiin pyytämään.
Harri: Olen niin sanottu ikuinen bändäri Paklossille ja sinulle Masa, niin täytyy tunnustaa, että saatan olla joskus ollut vaikuttamassa siihen, että Paklossi siellä esiintyi. Mennään seuraavaan sanaan. Litterointi.
Matti: Litterointi on sitä, että kirjoitetaan näin, kun puhutaan tässä, niin kaikki mahdollinen suurin piirtein. Eli kirjoitetaan niin sanotusti auki. Ja se on sitten toisten tehtävä tehdä siitä hyvää suomen kieltä. Sitä olen tehnyt tässä aika kauan.
Harri: Sir Henry.
Matti: "Knalli ja sateenvarjo" on yksi parhaita sarjoja, mitä on ikinä maailmassa tehty. Ne naurattaa vieläkin.
Harri: Mitä haluaisit sanoa niille näkövammaisille, jotka haluaisivat lähteä esimerkiksi muusikon uralle, tai jotka haluaisivat harrastaa sitä semiammattilaisena, että mitä ongelmia siellä saattaa tulla ja miten joko kannustat tai sanot jotain muuta?
Matti: Voisin sekä kannustaa että sanoa sitä jotain muuta. Musiikkimaailma on muuttunut ihan hirveästi. Siis en tämän päivän jutuista oikein tiedä, enkä suoraan sanottuna ymmärräkään mitään. Ja ei mua edes kovin kauheasti kiinnosta, koska eletään niin eri aikaa, nykyinen musiikinteko ja kaikki tämmöinen. Mutta sillä tavalla kannustan, että se on oikeasti tänä päivänä kova maailma. Ei oikeastaan enää laulajat ja tämmöiset esiinny bändin kanssa. Menevät lavalle suurin piirtein vain aukomaan suuta ja sieltä tulee taustat jostain ja siellä on muutama tyyppi heilumassa. Se on mielestäni mennyt hyvin pitkälle tähän. Varsinkin popin puolella. Totta kai bändejä on ja silleen vielä onneksi. Teen edelleen aina silloin tällöin trubaduurikeikkoja. Ne onneksi tehdään vielä edelleen ihan samalla tavalla. Mutta musiikkia edelleenkin kuitenkin vielä halutaan kuulla ihan siinä muodossa, että joku esimerkiksi ottaa kitaran tai istuu pianon ääreen ja rupeaa soittamaan ja laulamaan, ettei kaikki tule jostain koneelta. Kyllähän tälläkin hetkellä muutama näkövammainen muusikko tuolla touhuaa. Ja mitä olen lukenut, niin ei se helpolla se homma kyllä taitu. Siitä voi varmaan joku nuoremman polven pelimanni kertoa vähän paremmin, mitä se tänä päivänä on. Mutta totta kai soittaminen on aina mukavaa ja sitä kannattaa kyllä ilman muuta tehdä. Koska se on jo psyykeen kannaltakin mukavaa, jos tuntuu, että se rupeaa onnistumaan.
Harri: Mitäs luulet, ensinnäkin se, että mitä sulla on suunnitelmissa musiikin eteen? Sanoit, että sulla on pöytälaatikossa. Sitten sanoit myöskin toisen, että olet laiska ihminen. Niin miten siihen saataisiin vähän vauhtia? Vai odotatko eläkeikää?
Matti: En minä sitä oikeastaan. Tulen tässä niin kauan kuin vaan kädet liikkuu ja jalat toimii ja pääkin jollain tavalla, niin tekemään. Se on vaan silleen, että töidenkin takia en ole ehtinyt. Siellä on puolivalmiita juttuja jonkun verran moniraitureilla odottelemassa loppuun tekemistä. Kyllä minä uskon, että tässä... En nyt uskalla sanoa, että tänä vuonna, mutta jossain vaiheessa tulee. Ja kun julkaisu on tänä päivänä sitä, että sun täytyy melkein julkaista ne YouTubeen tai Spotifyihin. Eihän levyjä enää kukaan osta.
Harri: Paitsi minä, minä ostan.
Matti: Niitä on muutama. Tiedän, tiedän. Tämä on valitettavasti sellainen juttu myös, että olen miettinyt, että missä muodossa niin sanotusti julkaisisin tätä. Koska eihän sitä osaa lopettaa ja kitaransoitto on kivaa ja kaikkien muidenkin soittimien soitto on kivaa. Ja päästäänkin kuitenkin jotain sävellyksen tynkää aina pukkaa. Ja jotain vanhaa juttuakin on kiva joskus tehdä taas uudelleen. Ja semmoista.
Harri: Valitettavasti Masa meidän on lopeteltava tätä meidän sessiota, koska näyttää siltä, että meidän aika tulee täyteen. Ei meidän aika, vaan podin aika.
Matti: Kyllä.
Harri: Kiitän sua, oli ilo rupatella. Minä toivotan hyvää elämisen olemista sinulle ja läheisillesi. Kiitoksia Masa!
Matti: Kiitoksia vain itsellesi!
[Soimaan alkaa rokahtava, kitaravetoinen kappale.]
[Miesääni alkaa laulamaan musiikin säestyksellä: "Näin aika kulkee aina eteenpäin. Ei kukaan kääntää voi sitä taaksepäin. Ei paeta voi meistä kukaan menneisyyteen. Ei paeta voi myöskään tulevaisuuteen. Kun aika kulkee, aina kellot käy. Kohti elämää, kohti kuolemaa. Näin aika kulkee vieden sutkin mukanaan ja tahtomattaan se sinut vanhentaa. Ei tänne jäänyt meistä vielä kukaan oo, niin sunkin täytyy lähtee täältä vielä kerran pois.”]
[Musiikki hälvenee hiljalleen pois.]
[Naisääni kertoo: "Mitä on puhelinrinkitoiminta? Sinä sitoudut viisi kertaa olemaan mukana
keskustelussa. Sinun ei tarvitse osata muuta kuin vastata puhelimeen. Kokoonkutsuja
soittaa ja kokoaa ringin, jossa keskustellaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Voidaan
jakaa yhteisiä asioita ja elämänkokemuksia. Osallistu sinäkin puhelinrinkitoimintaan!
Lisätietoa saat soittamalla numeroon 050 405 9057. Lämpimästi tervetuloa mukaan
puhelinrinkitoimintaan!"]
[Lopputunnus: Pianomusiikkia ja naisääni laulaa: ”Tämä on, tämä on – Minun näköinen
elämä.” Naisääni sanoo: "Näkövammaisten liitto."]