Lauluhelmi
Kuuntele
Kuuntele Lauluhelmi-tallenne SoundCloudissa.- Ulkoinen linkki
Keskustelijat:
Harri - Laulunhelmi-ryhmän jäsen
Minna Tuuliainen - Laulunhelmi-ryhmän laulunopettaja
Lue
[Alkutunnus: Pianomusiikkia ja naisääni laulaa: ”Pieniä tekoja, suuria tunteita. Ne kanssasi jaan ja niin paljon saan, kun uskallan sanoa sen, minkä tunnen. Keräilen rohkeutta. Voin vihdoinkin sanoa pystypäin, tämä on, tämä on - Minun näköinen elämä.” Naisääni sanoo: "Näkövammaisten liitto."]
Harri: Tervetuloa kuuntelemaan Näkövammaisten liiton Minun näköinen elämä -toiminnan tuottamaan podcastia. Minun nimeni on Harri. Edellisessä Minun näköinen elämä -jaksossa sukelsimme musiikin kiehtovaan maailmaan ja samoissa ympyröissä pysymme myös tällä kertaa ja keskitymme erityisesti laulamiseen
Itse mä innostuin laulamisesta vasta ikään kuin myöhemmällä iällä SingStar‑laulupelin myötä ja siitä siirryin sujuvasti karaoken pariin. Tuli hommattua oikein laitteetkin kotiin ja nyt laulamisesta on mulle tullu vähintäänkin, sanotaan, viikoittainen harrastus.
Sitten mä oon ollu tämmönen pöytälaatikkorunoilija jo nuoresta pitäen ja viime vuosina mä oon alkanu pistää näitä runoja myös laulutekstimuotoon ja muutamissa sukujuhlissa oon sitte vetäny keikan ihan omilla sanotuksilla.
Pari vuotta sitten mä bongasin Näkövammaisten kulttuuripalveluiden Facebook-sivuilta ilmoituksen Iiriksessä toimivasta lauluryhmä Laulunhelmestä, johon mä päätin sitten lähteä mukaan ihan sillä ajatuksella, että saisin esiintymisvarmuutta ja ehkä oppisin jotain laulutekniikasta. Ja tästä me päästäänkin kätevästi mun tämänpäiväiseen vieraaseen, eli lauluryhmä Laulunhelmen vetäjä, musiikintekijä, muusikko, laulunopettaja Minna Tuuliainen, tervetuloa vieraaksi podcastiin. Kerropa tähän alkuun, kuka sä oot ja mistä sä tuut.
Minna: No ihan ensinnä kiitos kutsusta, Harri, tähän podcastiin ja tosiaan Minna Tuuliainen oon ja alun perin oon tuolla Espoossa syntynyt, mutta nyt aikuisiän asunut Helsingissä pitkälti. Myös piipahdus ollut Virossa. Asuin siellä vuoden, kun olin vaihto-opiskelija.
Harri: Mikä sai sut alun perin kiinnostumaan musiikista?
Minna: No mä oon kiinnostunu musiikista jo hyvin varhain lapsena. Mä just kuulin mun siskolta tässä taannoin, että kun mä en osannut vielä edes puhua, niin mä oon hyräillyt. Ja sitten mun äiti on soittanut tämmösiä vanhoja C-kasetteja, joissa meikäläinen kaksvuotiaana laulaa ton McGyverin tunnaria mukana, elikkä tää on tullut hyvin hyvin varhain tää kiinnostus musiikista.
Ja sitten itse asiassa pianonsoitto oli kans sellasii asioita, mikä mua sitten rupes kiinnostaa myös laulun lisäks. Siellä seudulla, missä lapsuuteni vietin, niin naapurin tytön kotona kävi tämmönen yksityinen pianonopettaja. Sitten mä joskus satuin olee kuuntelemassa niitä pianotunteja, me oltiin oltu leikkimäs siellä tän naapurin kanssa, ja sitte meillä oli kotona tämmösiä pieniä vähän lelupianoja, mitä oli sitten joululahjaksi annettu, niin sitten mä olin kertoman mukaan, ja muistan ite hämärästi, niin soittanu niitä samoja pianokappaleita korvakuulolta, mitä se naapurin tyttö oli just harjotellu siellä ihan hetki sit siel pianotunnilla. Ja sit vanhemmat tajus, että okei, et tää pitää nyt laittaa niinku pianotunneille, eli oikeastaan se oli mun ensimmäinen harrastus, minkä parissa mä sitten alotin. Oli se piano, mutta sit koko ajan lauloin koulussa ja pääsin ala-asteella just esiintymään.
Harri: Okei. Eli sä oot ollu musikaalinen jo ihan lapsesta lähtien. Onks sulla sitte suvussa muita muusikoita?
Minna: No, meidän suvussa itse asiassa ei oo muita muusikoita, mutta mun äiti on kyllä ollu aina tosi innokas laulamaan, että hänkin on lapsuudessa koulussa esiintynyt. Ja sitte tiedän, että hän on paljon mulle laulanut, kun mä oon ollut pieni. Että varmasti sieltä se niin kun rakkaus siihen laulamiseen on tullut.
Harri: Minkäslainen koulutus sulla on? Mitä kaikkea oot ehtinyt opiskelemaan?
Minna: No, oon ihan taustaltani ylioppilas ja itse asiassa kävin Vaskivuoren musiikkilukion. Siellä oon saanu sen musiikkipainotuksen jo, mut sitten sen jälkeen mä lähdin tonne Helsingin Pop & Jazz Konservatorioon ja opiskelin ammattimuusikoksi. Olin siellä 2010–2013. Ja sitte sen jälkeen pyrin sitten Metropolian ammattikorkeakouluun muusikon ammattikorkeakoulututkintoon ja sinne pääsin silloin 2013 ja siellä olin sit vähän pidemmän aikaa. Ja tosiaan niin kuin tuossa alussa mainitsin, niin kävin siellä myös sit sen vuoden vaihdossa semmosessa kuin Viljandin kulttuuriakatemia, joka on osan Tarton yliopiston kampusta ja sijaitsee siis Viljandissa, mikä on tämmöinen pieni kaupunki Virossa.
Harri: Mitenkäs kauan sä oot näitä muusikon hommia tehnyt?
Minna: No, muusikon hommat mä oon kyllä varmaan niin kun ammattimaisesti alottanu jo silloin lukioaikana, että on ollut ensimmäisiä tämmösiä palkallisia esiintymisiä. Että lukioon mä oon mennyt silloin 2007, elikkä jostain sieltä alkaen, että hyvin pitkään.
Harri: No, onhan siinä sitten jo kokemusta kertynyt. Mutta kuka tai mikä on ollu sun muusikon uran suuri inspiraatio?
Minna: Tää on hyvä kysymys ja on yllättävän vaikea nimetä ehkä yhtä sellasta inspiraatiota, mutta mun on pakko mainita mun teinivuosilta, mä oon ollu joku kakstoistavuotias, niin Coldplayn A Rush of Blood to the Head -albumi on julkaistu noihin aikoihin, ja muistan, kun niiden kappale Clocks ilmestyi ja mä olin aivan äimänä, et mitä tämä on, et tämä on nyt niinku musiikkia. Ja mä muistan, että siihen asti mä olin ehkä kuunnellut sellaista musiikkia, mitä tyyliin kaveritkin on kuunnellu koulussa ja ehkä radiosta, mitä nyt sattuu tulemaan. Ja toki oli mulla sitäkin ennen jotain mieltymyksiä, mut tää oli semmonen, et aa, ai tällastako musiikki on. Et jotenkin mua viehätti se sen tyylinen musiikki, bändi, musa, mis on oikeit instrumentteja, ja siel on paljon kaikkii tämmösii arpeggioita, mistä mä tykkään, et sointuja soitetaan niinku yksittäisin äänin ikään kuin siitä muodostuu arpeggio. Se on kyl semmonen yks tosi tärkeistä ja merkittävistä yhtyeistä itelle. Et mä oon ollu ehdottomasti tämmönen, et kuunnellu paljon yhtyeitä aina.
Ja sitte kyl mun on pakko mainita, sit tälleen myöhemmältä iältä sitten ihailen tosi paljon semmosta muusikkoa kuin Steven Wilson, joka on vaikuttanut sellasessa kuuluisassa progebändissä kun Porcupine Tree. Oon aina ihallut hänen sävelkieltä tosi paljon. Mutta toki sit on kaikkii muitaki upeita tekijöitä, vaikka Joni Mitchell, tämmönen laulaja‑lauluntekijä, perinteistä ehkä koulukuntaa edustaa, mutta tosi mielenkiintosta sävelkieltä.
Harri: Mikä on ollu sun muusikon uran kohokohta tähän mennessä?
Minna: Kyl mun täytyy varmaan mainita mun oman musiikin tämmönen lyhyt levy, eli EP, jonka mä julkasin 2022: Näätkö valon ympärillä. Elikkä se oli tämmönen levy omaa musiikkiani, niin se oli kyl itselle tosi tärkee etappi ja tavallaan semmonen alotus, että tätä on oman musiikin tekeminen. Kyllähän mä toki oon aikasemminkin tehny sitä, mutta... Ja kyl sitten rakkaita projekteja on ollut vaikka Sointi Jazz Orchestran kanssa tämmönen Tiernapojat. Modernisoitu versio siis tästä joulunäytelmästä Tiernapojat, niin se oli tosi ihana projekti ja tehtiin sitä monta vuotta. Tämmöset tulee mieleen.
Harri: No, mitenkäs sitten muusikko-Minnan tulevaisuus? Onko luvassa tai menossa jotain projektia, mistä oot erityisen innoissas?
Minna: Oon erityisen innoissani siitä, että työstän nyt sit koko pitkää albumii tän EP:n, eli tän lyhyemmän, albumin jälkeen. Projekti tapahtuu suht hiljalleen, mutta kuitenkin koko ajan se edistyy, ja sitä mä odotan, että pääsen sen julkasee ja sitte sen tiimoilta sit joskus enemmän keikkoja ja muuta. Sitten mul on kans tässä yhen pianisti-säveltä Juho Valjakan kanssa mielenkiintosii projekteja ja kesällä on ainakin yksi esiintyminen Mikkelin suunnalla, mutta siitä laitan myöhemmin infoa.
Harri: Mahtavaa! Sitä odotellessa. Tuossa Laulunhelmessä mä oon päässy ihastelemaan sun hienoo pianonsoittoa, mutta mitens muut instumentit, luonnistuuko?
Minna: No, tiijäkkö, ihan täytyy rehellisesti sanoa, että en pahemmin muita instrumentteja. Että siis kitarasta osaan ehkä ottaa muutamat soinnut ja tälleen. Ja totta kai nyt korvakuulolta voi vähän silleen jostaki, mikä nyt vois olla vaikka nokkahuilu (naurahdus) tai kantele tai mikä tahansa tämmönen, mitä me kaikki ollaan varmaan lapsuudessa soitettu. Mut ihan tosissaan niin se piano on kyllä se itse se toinen instrumentti, että laulu ja piano on instrumenttini ja pääinstrumentti se laulu.
Harri: Sä oot myös laulunopettaja. Mikä sut on saanu opetustyöstä sitte innostumaan?
Minna: Tää kävi tällei tietyl tavalla ehkä vähän vahingossa. Mua kysyttiin, olikohan se 2022 keväällä, tuuraamaan yhteen musiikkikouluun Vantaalla, ja tuntu, että siel meni kaikki tosi kivasti. Ja sitte siinä kesän aikana tuliki sitte toinen tuurauskysely sitte Espooseen, nykyiseen työpaikkaani siis. Itse asiassa samoihin aikoihin tuli myös kysymys perustamaan tää Laulunhelmi-lauluryhmä. Kun tuli näit mahdollisuuksia olin sillee ”joo, että mikäs siinä”. Ja siitä se oikeestaan niinku lähti ja on ollu kyllä tosi mielenkiintonen ja innostava matka ja oppinut hirveesti uutta.
Harri: Mikä on laulamisessa semmonen tärkein juttu, minkä sä haluut sun oppilaille opettaa laulutunneilla?
Minna: No mä ite tykkään ajatella sillä tavalla semmosen positiivisuuden tai myönteisyyden kautta, että musta on etenkin tärkee, että oppilas oppii tunnistamaan, että mitä hän jo osaa. Usein, kun joku tulee laulutunneille, niin oikeesti siel taustalla on jo paljon osaamista: hahmottaa vaikka ryhmiä tai löytää helposti melodiat tai mitä tahansa. Ja sitte toisaalta, kun on niitä asioita, mitä kuitenki haluu oppii, että sitten saa semmosen niinku ajatuksen, että minä kykenen tähän. Semmosta positiivista kulmaa siihen ja toisaalt myös, että vaikka ei ois opiskellu päivääkään laulua, niin sitte tavallaan myös kuitenki löytyis se arvostus siihen omaan instrumenttiin, että minulla on tämmönen instrumentti. Se, että kun on olemassa tässä maapallolla, niin se on... sä olet jo arvokas ja se sun instrumentti on arvokas ja kaikki. Eli se on niin kun omanlaisensa, et ei löydy kahta samanlaista laulajaa.
Harri: Tässä on nyt useemman kerran mainittu tää Iiriksessä toimiva lauluryhmä Laulunhelmi, jossa olen itse nyt ollut pari vuotta mukana ja sä olet ollu ihan sen alusta asti, eli kolme vuotta vetämässä tätä lauluryhmää. Kerropa vähän taustaa, miten tää lauluryhmä on saanu alkunsa, miten sä oot päätyny sitä vetämään ja kenelle tää on tarkotettu.
Minna: Joo, elikkä Laulunhelmi sai alkunsa oikeestaan Joosa Ojalan kautta. Joosa soitti mulle, olikohan se just se kevät tai kesä 2022, että kiinnostaisko sua lähtee ohjaa tämmöstä näkövammaisille tarkoitettavaa lauluryhmää. Joose kerto, että hän toivoo, että tulis joku tämmönen vähän niinku uusi ehkä suuntaus siihen tekemiseen, että se musiikki ois semmosta kevyttä, just poppia, rokkia, iskelmää ja vastaavaa, että aikaisemmin oli toiminu se toinen kuoro, jossa oli sitten ilmeisesti laulettu enemmän klassista musiikkia. Tässä oli ajatuksena nyt sit vähän uudistaa sitä koko toimintaa. Otin haasteen vastaan ja oon kyllä tyytyväinen siitä.
Ja tosiaan Laulunhelmi on tarkotettu näkövammaisille ja toisaalta myös totta kai voi olla vaikka näkövammaisten läheisiä ryhmässä, mutta lähtökohtasesti näkövammaisille tarkotettu ryhmä ja on harrastetason ryhmä, elikkä ei oo ammattiryhmä, elikkä ei oo pääsykokeita tai mitään vaatimuksia, että ryhmään saa tulla kuka tahansa.
Harri: Kuten tuossa mainitsit, niin Laulunhelmessä lauletaan iskemää, poppia ja rokkia, mutta millä perusteella sä valitset nää kauden mittaan harjoteltavat kappaleet, joista meijän kevään konserttiohjelmisto sitten koostuu?
Minna: No, mä lähden liikkeelle siitä, että mä tykkään kerätä ryhmäläisiltä ajatuksia ja ideoita, että millasia kappaleita ne vois olla. Toki sitten myös tän lisäks itse kartotan ja mietin niitä kappaleita. Ja ryhmän ideoista tai omista ideoista sitten aina valitsee vähän niinku sopivia, että siinä ois semmonen sopiva vaativuustaso. Ja pääosin meil on kappaleita suomeksi, mutta on myös sit englanninkielisii biisejä, että yrittää semmosta kultasta keskitietä löytää sitten kappaleiden valinnan suhteen.
Harri: Kevään 2025 konsertti pidettiin toukokuun ensimmäisenä lauantaina Iiris-keskuksessa. Konsertin nimi oli Sydämen asioita. Otetaans konsertista tähän väliin pieni maistiainen, elikkä Happoradion hieno kappale Puhu äänellä, jonka kuulen.
[Laulunhelmi-ryhmä laulaa, bändi soittaa]
Puhu äänellä, jonka kuulen. Sanoilla, jotka ymmärrän. Runoilla, jotka käsitän. Sinuun tarvii tekstityksen. Salaisuuksies selittäjän. Kertojan kaikkitietävän. Puhu äänellä, jonka kuulen.
Harri: No, mitenkäs tämä Sydämen asioita -konsertti noin niin kun ohjaajan näkökulmasta sujui?
Minna: Mun mielest suju tosi hyvin, että oon kyl ensinnäki super ylpeä ja iloinen teijän kaikkien laulajien ja bändiläisten ja totta kai ohjaajienkin työpanoksesta. Ja tuntu, et ihmiset ylitti itsensä, että siel oli monella meijän ryhmäläisistä vaikka ensimmäinen esiintyminen koskaan. Toki osa nyt saattaa olla vaikka karaokessa esiintyny ja muuta, mut tällanen varsinainen konsertti, jossa esiintyy. Että vaikka meillä oli siellä nyt sitten sairastapauksia bändissä, että kaikki ei päässy, niin silti saatiin hienosti ohjaajien kesken hoidettuu tää säestyskin maaliin ja meni kyl tosi hienosti.
Harri: Joo, täytyy kyllä omasta puolestaki sanoa, että kyllä me hyvin vedettiin. Mistäs tää ajatus on lähteny liikkeelle, että osassa kappaleissa mukana on myös bändi?
Minna: Tää ajatus on itse asiassa lähteny mun mielestä Laulunhelmen ryhmäläisiltä, että siellä on tullu puheeks, että voisko olla jotain tämmöstä muutaki säestystä kun pianosäestys, mitä ite yleensä teen, tai sitte, että meil on ollu vaikka taustanauhoja. Sitten itse asiassa Joose Ojala, jonka tuolla aikasemmin mainitsin, joka tuohon työhön minua alun perin kysyi, niin Joose Ojala on myös sit ammattimuusikko haitarissa ja säveltäjä ja kaikenlaista tekee. Hän myös vaikuttaa tuolla kulttuuripalvelussa just ja on sitten tämmöstä bänditoimintaa välillä järjestänytkin siellä, jameja ja muuta, niin sitten Joose otti ohjattavakseen tän bändin. Ja tää oli nyt sitten toinen kevät peräkkäin, kun meillä oli sitten, että bändi säestää osaa kappaleista.
Harri: No, oliko sulle näkövammaisuus mitenkä tuttu juttu ennen kun sä tulit tätä Laulunhelmeä vetämään?
Minna: No, on se ollu kyl suht tuttu juttu, et mun kumppani on näkövammainen, retiniitikko, että sitä kautta sillei arkielämässä on tuttua. Ja toki sitten just tää Joose Ojala, kenet nyt oon maininnu jo pariin otteeseen, niin Joose on tosiaan mun vanhoja opiskelukavereita, että ollaan Pop & Jazz Konservatorio yhdessä alotettu sillon 2010, niin oon sit tavallaan Joosenkin tuntenu ja tienny pitkään, niin sitä kautta se ollu tuttua.
Harri: Onks sun tarvinnu jotenkin muuttaa tai mukauttaa sun opetus- ja ohjaustyyliä nyt, kun sä oot toiminu meidän näkövammaisten parissa?
Minna: No, ihan alkuun haluan sanoa, että on sitten näkövammaisia tai ei‑näkövammaisia, niin se asia, mitä opetan, kaikki se on tyystin samaa, mut sitte ehkä just se lähestymis- tai näkökulma saattaa vähän muuttua. Esimerkiks se, että me ei käytetä hirveesti vaikka nuotteja. Siellä ryhmässä on vaikka joitakin, itse tituleeravat itseään heikkonäköisiksi, niin heille saatan jakaa tällasia paperinuotteja, mut sitten muiden osalta opetellaan korvakuulolta. Se on sit ehkä erilaista siltä osin, että mä teen sitten sitä harjotteluu varten tämmösii äänimateriaaleja, mistä voi sitte opetella, että erikseen laulan tai käytän tämmösii taustoja niin, että sieltä löytyy melodia, sieltä löytyy stemma. Ja näkeville, joo, voisin jakaa ne nuotit, mut ei kaikki näkevätkään osaa lukee nuotteja, että sinällänsä toikin asia, se ei niin paljon eroa.
Mutta toki se, että sitten, kun tehdään vaikka jotakin kehollisii lämmitteitä, niin sit tavallaan mä en voi sit näyttää, et hei, tee tällee, vaan mun täytyy sanoa, että nosta käsi ylös kohti kattoa ja vaikka heiluttele sormia, että tavallaan pitää muistaa kuvatulkata asioita. Mut muuten se itse sisältö tai se, mitä mä opetan, niin sillä ei oo väliä, että näetkö vai et näe.
Harri: Ootko sä vastavuoroisesti oppinu jotain meiltä näkövammaisilta?
Minna: Parhaat opettajat olette te näkövammaiset minulle. Mä tarkotan sitä, että te ootte kertonu mulle, että tavallaan, että mitä juttuja te tarvitte, millasia materiaaleja. Vaikka että joku on vaikka täysin sokea, ei näe lukea. ”No hei, sinulle täytyy tilata pistesanat.” No sitten saatan vaikka kysyä jotakin, että no, mitens tähän näihin pistesanoihin kannattaa nyt laittaa jotain tämmösiä erikoismerkkejä. ”No ei ehkä kannata laittaa, että pelkkää tekstiä vaan.” Siinä sen koen, että te olette minua kouluttanut ja opettanut siihen työhön ja toimimaan teidän kanssa.
Harri: Eli ikään kuin molemminpuolista oppimista.
Minna: No, ehdottomasti.
Harri: Mikä sun mielestä laulamisessa on parasta?
Minna: Laulamisessa parasta on kyllä tunteiden ja fiiliksen välittäminen, että se on ehkä itelle se ydinasia laulamisessa, tai sitten tavallaan, et jos vaikka itsekseen laulaa, niin sit se voi olla myös sellasta jonkun tunteen tai fiiliksen läpikäymistä, että se on iso asia itselle ne tunteet, miten ne yhdistyy siihen musiikkiin. Et se on myös kommunikointia tietyl tavalla. Ja totta kai siis on ihanaa käyttää omaa ääntä ja tavallaan fiilistellä, miltä se tuntuu, mukavalt kehossa ja mihin kaikkeen se venyy ja mitä kaikkee sillä voi tehä ja sillä voi leikkiä ja mitä tahansa, että se on niin kun... Ja se on ihanaa, että se on aina mukana. Sun ei tarvi niinku tuoda jotain instrumenttii sinne keikalle, vaan sinä olet se instrumentti. Se on aina sun mukana.
Harri: Moni saattaa ajatella, että ois varmaan ihan kiva laulaa, mutta en minä osaa ja oma ääni kuulostaa ihan kamalalta, niin miten sä rohkaisisit tämmöstä ihmistä kokeilemaan sitä laulamista?
Minna: Todellakin kannattaa kokeilla. Se on hirveen rohkeeta myös se, että vaikka menet esimerkiks karaokee laulaa tai muuta, koska oikeesti siellä on monii ihmisii, jotka ei uskalla. Sä voit jo ajatella, että kun sä otat sen mikin käteen ja alat laulaa, niin sä oot oikeesti ylittäny jo monta estettä, että sit siel joku toinen sieltä nurkkapöydästä saattaa katsoa ja olla sillee ”wau, vitsi, toi on rohkee, et uskaltaisinpa minäkin”. Se on jo oikeesti iso askel. Ja totta kai sitte, että jos on hirveen kiinnostunu laulamisesta, voi vaikka varata ajan laulutunneille tai sit käydä kokeilemassa just vaikka jotain lauluryhmää, että miltä se tuntuis tai... Ja Youtubehan on täynnä kaikkii hyviä niinku videoita, mistä voi opetella jotaki, jos kiinnostaa vaikka tekniikka enemmänkin. Se on arvokasta, että me lauletaan ja uskalletaan tehä sitä. Ja just se ajatus ehkä siitä, et se on sitä fiilisten välittämistä, tunteiden välittämistä, että jos saa jotenkin siitä ajatuksesta kiinni, niin sit tavallaan kaikki on mahollista, että sit sä voit mitä tahansa biisiä laulaa ja halutessas ottaa siihen tueks sitte, vähän harjotella vaikka jotain tekniikkaa, ja totta kai siitä on aina apua, koska sit sä saat ehkä viel paremmin välitettyy niit jotain sun fiiliksii tai tunteita, että jos sä haluut jollain just tietyl taval laulaa jonkun kohdan tai jonkun [fraasin?].
Harri: Joo, mä olin varmaan just se tyyppi joskus siellä baarin nurkkapöydässä, joka mietti, että en kai minä nyt laulamaan rupee, ääniki on varmaan niinku avaruusolennolla, mutta sitten rupesin ensin vähän kotona reenailemaan ja sen jälkeen uskaltauduin julkisesti laulamaan. Ja nyt tosiaan oon pari omaa keikkaa vetäny ja kirjottelen omia tekstejä. Täytyy sanoa, että on kyllä tosi siisti harrastus.
Minna: Ihana kuulla ja ihanaa, kun uskalsit. Hyvä, Harri!
Harri: Tästähän me päästään sujuvasti aiheeseen: esiintymisjännitys. Vaikka sä oot kokenu esiintyjä, niin sullakin varmaan sitä ainakin jonkun verran on. Miten sä käsittelet esiintymisjännitystä?
Minna: Joo, kyllä esiintymisjännitystä on. Ja ajattelen, että se myös kuuluu siihen asiaan. Että oikeestaan tärkeää on, että hyväksyy sen jännittämisen, koska sen tehtävä on nimenomaan auttaa keskittymään tavallaan siihen tulevaan hetkeen, mikä sit onkaan esiintyminen. Sä keskityt siihen, ja kun se jännityksentunne oikeesti tuntuu kehossa, niin sitte adrenaliini virtaa ja sit se auttaa meitä just tekemään yleensä sillai vielä paremman suorituksen. No, nyt tää kuulostaa kauhean suorituskeskeiseltä, mut mä yritän vaan sitä sanoa, että se on oikeesti tärkeä ja hyvä tunne ja sä voit vaikka kuvitella, että se jännitys on vähän niinku joku pieni olento siinä olkapäällä ja siinä se on vähän niinku sinun kanssa semmonen niinku ystävä, että se nimenomaan ei oo niinku paha asia.
Ja toki sitte, jos se jännitys tuntuu sellaselta pakokauhulta tai muulta, niin sit voi tehä ihan semmosii mielikuvaharjotuksii vaikka ennen sitä esiintymistä, että vaikka makoilee jossain sohvalla, ottaa mukavan asennon ja miettii vähän niinku läpi ne kaikki vähän niinku stepit, että okei, kohta mä oon lähössä sinne esiintymispaikkaan. No sit mä oon siellä ja sit mä kävelen sinne lavalle. Sit mä katon mun vaik bändin jäsenii tai tiedän, että ne bändin jäsenet on tässä tilassa, vaihdetaan muutama sana. Sit alkaaki se show ja sit mä otan sen mikrofonin käteen ja sit mulla on hyvä fiilis ja yleisö on siinä messissä. Että sitte jotain tommosiiki voi miettii läpi. Ja sit yleisöstä myös, et niitä ihmisiähän ihmiset ehkä jännittää, niin tietenkin niistäkin se ajatus, että he on niinku sun tukena siellä ja he toivoo sulle vaan parasta.
Harri: Mä jostain luin, että niinkin kokenut esiintyjä kun Vesa-Matti Loiri oli, niin hänkin kävi usein ennen keikkaa jännityksen vuoksi oksentamassa, mut sitten hän ties siitä, että jos laatta lensi, niin nyt tulee hyvä keikka.
Minna: Joo, näin mäkin oon kuullu (naurua).
Harri: Miten sä pidät huolta sun äänestä?
Minna: Monella tapaa, että tällä hetkellä käytän ääntä aika paljon just opetuksessa ja kun laulan ite ja muuta. Sillon, kun tavallaan sitä äänenkäyttöä on tosi paljon, niin sit on tärkeä myös pitää vaikka äänilepoa. Vaikka kun tulee kotiin töistä ja muuta, niin sit voi olla vaikka hiljaa koko loppuillan, että saa vähän niinku sitä lepoa.
No, sitte on ihan tämmönen apteekista saatava vesipiippu, johon laitetaan sit semmosta suolavesiliuosta ja sitä semmosta lämmintä niinku ja sitä hengitellään, että se kosteuttaa äänihuulia ja tekee hyvää.
Sit teen semmosia lempeitä harjotuksia äänelle. Vähän samaa, mitä ollaan Laulunhelmenkin kaa tehty R-kirjaimella tai hyminää tai muuta.
Ja sitten mul on semmonen resonaattoriputki, nyt en muista, myydäänks apteekissa, mutta on siis ihan tilattavissa tämmönen lasinen putki, jonka idea on sit se, että se laitetaan osa siitä putkesta vedenpinnan alapuolelle ja sit siihen putkeen siis lauletaan ja sit se kuulostaa vähän semmoselta (laulaen) ”hu-huu-hu-huu”. Tommoselta. Ja se tekee hyvää äänelle ja rentouttaa ja on nimenomaan semmonen mukava harjotus ja sit kans sointia vähän parantaa. Ja sitte myös ihan pillillä voi tehä hyviä harjotuksia.
Harri: Mitä sä teet vapaa-ajalla, sillon, kun sä et ole musiikin kanssa tekemisissä?
Minna: Mä oon aika sellanen sosiaalinen ihminen, että mä nään paljon mun ystäviä ja tykkään vaikka järjestää jotain erilaisii kokoontumisii heijän kaa.
Ja sit mä rakastan tosi paljon luontoa ja eläimiä, että tykkään liikkuu just luonnossa ja lintuja bongailla. Ja mä oon nyt tässä ehkä jonku muutaman vuoden opetellu erilaisten lintujen lauluja, että se on tosi kiinnostavaa, että nyt sitten taas tää on sitä parasta tälleen keväällä niitä kuulla.
Sitten mun rakas harrastus on myös viron kielen opiskelu, joka sit tuli just sillon, kun mä olin siellä vaihdossa, niin sitä kautta. Ja sitten sitä pääsee just harjotteleen, kun juttelee niiden ystävien kaa, jotka sit asuu siellä, niitten virolaisten.
Oon myös kulinaristi, että tykkään laittaa ruokaa ja fiilistellä erilaisii ruokia ja välillä käyvä ulkona syömässä kokeileen jotain uutta.
Harri: Mikä on siellä keittiössä semmonen sun ruokabravuuri?
Minna: Ooh! Ehkä semmonen linssikeitto. Itse asiassa se kulkee sellasel nimel kun Maailman paras linssikeitto. Se löytyy varmaan ihan googlettamalla. Must tuntuu, et aina ihmiset tykkää siit hirveesti, kun sitä laittaa, ja se on kyl todella hyvää. Siihen tulee niinku linssejä, vähän chili-tomaattimurskaa, vähän erilaisii mausteita ja sitte kookoskermaa, ja se on semmonen tulisen vähän makea. Ihan superhyvää.
Harri: Okei. Tästäpä vinkkiä emännälle meijänki keittiöön, että pitäskös vallan kokeilla.
Minna: No nii (naurahdus).
Harri: Meillä alkaa, harmi kyllä, aika täyttyä tän podcastin osalta, mutta tähän viimeseks kysymykseks mä heittäsin sulle semmosen, että jos sun pitäs nyt palata ajassa takasinpäin sun opiskeluaikoihin ja valita joku ammatti, millä ei oo mitään tekemistä musiikin kanssa, niin mikä se olis?
Minna: Tää on paha kysymys. No, mä palaan sen verran niinku lukioaikoihin, että sillon mä olin tosi kiinnostunu psykologiasta, että tyyliin joku psykologi tai psykoterapeutti, joku tommonen. Mut sitten taas lapsena, kun en mä haaveillu mistään (naurua) muusta kun laulajan urasta. Ja kerran olin kirjottanu jonneki ystäväkirjaan myös, että haluan olla pianisti isona (naurua). Joo. Että se nyt ei oo ihan toteutunu, että se on kuitenkin se sivuinstrumentti. Mutta ehkä psykologi tai sit joku psykoterapeutti, niin sellasen mä vastaisin.
Harri: Olisit varmasti aivan mainio silläki alalla.
Minna: Voi kiitos kovin (naurahdus).
Harri: Nyt mä kiitän sua, Minna, kauheen paljon, että sä lähdit mukaan tähän podcastiin. Kiitos.
Minna: Kiitos sulle, Harri, oli kiva olla ja kiitos kans Näkövammaisten liitolle, että pyysitte minua.
Harri: Ja kiitoksia myös teille, arvoisat kuuntelijat. Ja toivottavasti tämän podcastin myötä myös teistä joku kenties innostuisi laulamisesta ja saisi siitä itselleen uuden hienon hauskan harrastuksen.
Lopuksi vielä pieni tunnelmapala Laulunhelmen kevään 2025 Sydämen asioita ‑konsertista: Leif Wagerin kaunis kappale ”Romanssi”. Sen myötä näkemiin ja kuulemiin.
[Laulunhelmi-ryhmä laulaa, pianosäestys:]
Sua vain yli kaiken mä rakastan, sinä taivaani päällä maan. Minä maiset murheeni unohdan, sinisilmiis kun katsoa saan.
[Naisääni kertoo: "Mitä on puhelinrinkitoiminta? Sinä sitoudut viisi kertaa olemaan mukana keskustelussa. Sinun ei tarvitse osata muuta kuin vastata puhelimeen. Kokoonkutsuja soittaa ja kokoaa ringin, jossa keskustellaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Voidaan jakaa yhteisiä asioita ja elämänkokemuksia. Osallistu sinäkin puhelinrinkitoimintaan!
Lisätietoa saat soittamalla numeroon 050 405 9057. Lämpimästi tervetuloa mukaan puhelinrinkitoimintaan!"]
[Lopputunnus: Pianomusiikkia ja naisääni laulaa: ”Tämä on, tämä on - Minun näköinen elämä.” Naisääni sanoo: "Näkövammaisten liitto."]