Kuuma peruna -podcast: Minun polkuni, vieraana Sari Vaajanen-Ärrälä

Kuuntele

Voit kuunnella Kuuma peruna -podcastia haluamastasi palvelusta.

Kuuntele jakso Soundcloudista.- Ulkoinen linkki

Kuuntele jakso Spotifysta.- Ulkoinen linkki

Kuuntele jakso Apple podcasteista.- Ulkoinen linkki

Kuuntele jakso Suplasta.- Ulkoinen linkki

Lue

Näkövammaisten liiton jingle:
Näkövammaisten liitto. Yhdessä näemme enemmän 

Minun Polkuni -intro:
Minun polkuni (eri henkilöiden sanomana, eri äänimaisemissa)
Inhimillisiä kertomuksia ihmisistä näkövamman kanssa ja siitä huolimatta työelämän tuulissa ja vähän muuallakin. Tökkää napit korviin ja kuuntele! Kuuntele! Kuuntele! 
Kuuma peruna. Minun Polkuni.
Soundcloudissa, Spotifyssa, suplassa, Apple Podcastissa ja Näkövammaisten liiton sivuilla. 
No niin Mikael, rupeaa olemaan valmista 
Minun polkuni (naurua)

Mikael:
Hyvää päivää. Kuuma peruna tipahtaa tänäänkin lautasellenne. Internetin tässä päässä Mikael Mustonen. Anteeksi olemassaoloni.
Tänään kuumassa perunassa alkaa uusi sarja nimeltään minun polkuni sarjassa päästään kuulemaan erilaisissa tilanteissa olevia ja erilaisen polun kulkeneita näkövammaisia henkilöitä ja kuullaan miten työ ja opiskelu on sujunut näkövamman kanssa, taikka siitä huolimatta. Eikä voi tietää mitä kaikkea muutakin vielä kuullaan. Alkaa viatonta ihmishenkilöä jo pikkuisen hirvittämään tämä juttu.
Tämän sarjan ensimmäisenä uhrina on Sari Vaajanen-Ärrälä toi on muuten vaikea nimi. Ärrälä.

Sari:
Niin on

Mikael:
On mä en ole harjoitellut tuota. Mä en lukenut ääneen...Ärrälä.

Sari:
No niin sä joudut vielä vetämään.

Mikael:
Tämän sarjan ensimmäisenä uhrina on ihminen, jonka sukunimen toinen nimi on kauhean vaikea lausua, mutta hän on siis Sari Vaajanen-Ärrälä. Nyt se meni oikein. Mukava, että pääsit osallistumaan tähän podcastiin ja kiva että halusit osallistua. Tervetuloa aloittamaan tätä uutta Minun Polkuni-sarjaa.

Sari:
No kiitos, kiitos vaan että tuota noin niin tästä kunniasta. Että viime vuonnahan sä kysyit mua ja mä sanoin että en nyt tietenkään tule tule tämmöiseen podcastiin, mutta sitten se asia jäi mua kalvamaan päähän ja mä otin suhun yhteyttä tänä vuonna että kun tajusin, että tämä on mun elämä ja mun polkuni, että jos tästä tarinasta on jollekin jotain hyötyä etua inspiraatiota kannustusta, niin ilman muuta pitää tämmöiseen lähteä mukaan ja ylipäätäänkin mä tykkään tehdä kaikkia uusia ja erilaisia asioita. Ja tajusin sen, että tässä podcastissa ei tarvitse niin hirveän hyvin nähdäkään, niin täähän sopii mulle kun nenä päähän.

Mikael:
Joo, tässä ei juurikaan tarvitse nähdä mitään. TMä nyt paljastan, että mähän oon siis vahvasti tämmöinen käsikirjoitukseen tukeutuva tämmöisissä jutuissa, mutta nyt sun kohdalla mä törmäsin semmoiseen juttuun, että näitä mahdollisia lähestymiskulmia on aika monta ja mä en oikein osannut valita, että mihin suuntaan tässä pitäisi lähteä. Sulla on lista varsin komeita titteleitä sun LinkedIn sivulla. Tällaisia kun.
Partner, mentory advisor, investor, entrepenour, business wizard, ja nää oli siis englantia jos ei joku tunnistanut mun lausumista englanniksi. En mä sitä toisaalta ihmettelekään. Paitsi entrepenour on kyllä ranskaa, vaikka britit on omineet senkin sanan. 
Tän lisäksi sä oot nyt sitten kertonut avoimesti, että sulla on näkövamma. Sulla on ollut näkemisen ongelmia jo opiskeluaikana ilmeisen merkittävästi, työelämässä sä oot menestynyt näkövammasta huolimatta ja nyt sitten sä oot ottanut valkoisen kepin käyttöön. Tässä tulee semmoinen runsauden pula näiden mahdollisten lähestymiskulmien kanssa, että mitä sä ajattelet, miten me lähdettäisiin nyt lähestymään tätä sun polkua?

Sari:
No ihan ensimmäisenä mä niinku sanon sen että tota mä en tykkää määritellä itseäni nyt enkä koskaan aikaisemminkaan. Et mä olisin näkövammainen, vaan minä oon ihminen jolla nyt sattuu olemaan perinnöllinen näkövamma. Että ihan niinku että mulla on siniset silmät ja silti mä en ole sinisilmäinen, että mä en ole halunnut antaa sen vamman tai sairauden määritellä itseeni, ainakaan aikaisemmin, paitsi nyt sitten niinku oon antautunut siihen siihen hommaan julkisesti.
Mutta jos mä niinku lyhyesti vaan sanon tuon mun työ työ tota noin niin taustan että 35 vuotta on yrityselämässä bisneselämässä kokemusta yrittäjänä. Parikymmentä vuotta sitten sitten tuota, että mä oon ollut oikeastaan koko elämäni tavalla tai toisella niinku itseni työllistävä yrittäjä, että oon ollut ollut ohjelmisto ja markkinatutkimus yrittäjä kasvuyhtiössä. Sitten sitten tuota bisnesenkelinä, hallitusammattilaisena. Ja nyt edelleenkin  toimin vielä vielä hallitustyössä ja nykyisin sitten enemmän teen vielä johtajien ja yrittäjien sparrauksia, mentorointeja ja sitten sijoittamista, että se on niinku ehkä lyhyesti tuosta työhistoriasta.

Mikael:
Mä pysyn nyt tässä välissä vielä, että mikä se on se bisnesenkeli, mitä se mitä se enkelöi?

Sari:
No joo juu se on niinku suomeen tullut tää Fiban Finnish business angels network, niin tuota jonain vuonna x ja tota mua pyydettiin Tampereelle perustamaan se Tampereen Fiban yksikkö, olikohan vuonna 2011 ja tota sitä mä vedin sitten viitisen vuotta tai jotakin ja siinä sijoitetaan omaa rahaa, yksityiset henkilöt, niinku yrityksiin, startuppeihin, kasvuhaluisiin yrityksiin. Elikkä tuota, että ei siis niinku pörssiyhtiöihin, eikä eikä tällä tavalla mihinkään korkopapereihin, vaan vaan se on niinku sitten tämmöisiin PK-yrityksiin, että sitä sitä se on sitten.

Mikael:
Tää oli hyvä selitys. Mä oon kuullut monesti sanottavan sillä tavalla, että että jos et osaa sanoa sitä lyhyesti niin et ole ymmärtänyt sitä. Mut sä osasit sanoa lyhyesti.

Sari:
Joo OK no hyvä. Mä oon hyvin yksinkertainen ja lyhyt.

Mikael:
Yksinkertainen ja lyhyt ihminen.

Sari:
Fyysisestikin 162 cm.

Mikael:
Onhan siinä nyt paljon ihmistä siinä mitassa. No mutta siis kaiken kaikkiaan aikamoinen ura sulla, mutta mä luulen että mä tätä tää ura ei oo niinku se koko juttu. Tän takana on se sun tarina, se polku mistä se alkoi.

Sari:
Joo niinpä. Siihen ihan tähän näkemisen ongelman alkumetreille, niin muistuu mieleeni selkeästi se kun mä oon ollut lukiossa opiskelijana ja kesätöissä. Olin sitten monena kesänä pankissa, niin siellä mä sitten havaitsin, että mä en pysty näkemään edes niillä silmälaseilla tarkasti sillä tavalla kuin normaalinäköiset, että siihen maailmanaikaan oli ne fyysiset kassapalvelut. Fyysistä rahaa käsiteltiin ja ihmiset tuli jonottamaan siihen tiskille kassapalveluihin maksamaan laskuja ja sitten heille piti antaa sitten myös rahaa takaisin ja ja siinä oli semmoinen siinä päätelaitteessa oli silloin semmoinen kassakuitti, joka oli nyt kohtuullisen kaukana silmistä. Niin niin tota mä näin väärin siinä kerran ja annoin sitten väärin rahaa asiakkaalle ja kassakone sitten ei täsmännyt päivän päätteeksi ja kauhistuin siitä tietenkin kun oon tarkka ja täsmällinen tyyppi niin niin tuota noin niin silloin mulle valkeni, että nyt tässä on kyllä vikaa, mutta mä nyt sitten koko elämäni kehitellyt näitä kaikkia vippaskonsteja ja toimintatapoja, niin minähän sitten näppäränä tyttönä repäisin siitä kassakuitin irti ja ja tota otin sen sitten vähän lähemmäs kasvoja ja silmiä niin niin sittenhän se siitä aina pelitti jatkossa ja ei mitään virheitä enää päässyt päässyt tapahtumaan.

Mikael:
Ainakin yksinkertainen juttu.

Sari:
Niin niin kun se voi olla joku ihan tosi yksinkertainen. Enkä mä kellekään kertonut sitten yhtään mitään että tota ja se selvisi. Sitten se se kassavirhekin siinä ja asia saatiin korjattua. Että että aina sitä sitä keksii kaikennäköistä, mutta silloin siinä pankissa ollessa niin niin tajusin, että mun pitää nyt tosiaan miettiä, että mihin mä menen opiskelemaan. Tai siis minkälaista työtä mä aion, haluan tehdä näiden silmieni kanssa. Niin olin jo aiemmin päättänyt, että mä menen Tampereen yliopistoon kauppatieteitä opiskelemaan ja markkinointia siellä. Ja ja niin mä sitten sitten teinkin ja mä olin tuota 23 vuotias, kun sieltä sitten valmistuin 1990 ihan keskelle sitä Suomen ankeinta lamaa. Silloinhan se meni niin sitten että siitä se sitten lähti juontamaan tää meikäläisen yrittäjäura, koska tuota yksinkertaisesti mitään töitä ei ollut tarjolla mihin edes olisi hakeutunut. Niin niin tota ainoa vaihtoehto oli sitten se se yrittäminen, jota on nyt sitten sitten ollut se 35 vuotta työuraa takana ja ja toivon että se ei ole pelkkää yrittämistä vaan välillä myös onnistumisiakin.
Tässä mulla nyt tulee mieleen, että joko mä saan paljastaa mikä tää mun sairaus on?

Mikael:
No mä meinasin oikeastaan jo kysyä sitä, että mikä mikä tää on? Onko tää nyt selvinnyt sitten?

Sari:
Joo niin mulle on tosiaankin siis geeniperimässä siunaantunut tämmöinen OPA1-geenivirhe, joka on todella harvinainen suomessa ja itse asiassa mua kiinnostaisi saada saada tutustua muihinkin ihmisiin, jos jollain muullakin on on tämmöistä, niin se aiheuttaa heikkonäköisyyttä sillä tavalla, että ei näe mitään tarkasti ja sitä näköä ei pystytä tarkentaa ja sairautta ei pysty parantamaan. Ei pysty leikkaamaan. Ei pysty tuota mitenkään estämään sen niinku mitään asiaa, mutta sitten mulle silloin vuonna 2000 itse asiassa tää diagnoosi mulle annettiin tyksissä turussa ja siellä sanottiin, että tämä ei johda sokeutumiseen ja ja tuota se sen lauseen varassa. Mä oon sitten sitten tuota noin tuplannut eteenpäin ja ja tota äitinikin sairastaa tätä samaa sairautta ja hän on nyt 78 vuotias ja mun mielestä pärjäilee tosi hyvin että että tota sitä kautta niinku näen että että tota ei tässä nyt ole periaatteessa mitään hätää vaikka vaikka tota tilanne on tämä.

Mikael:
Niin miten sä ylipäätään oot siis selvinnyt sitten näitten näkemisen ongelmien kanssa? Ilmeisesti hyvin, mutta mitä sä itse ajattelet tästä?

Sari:
Joo, kyllä sitä kun jälkikäteen ajattelen niin niin kyllähän mä oon ihan hiton hyvin pärjännyt ja ja selvinnyt. Mutta musta tuntuu että mä oon käyttäytynyt aina ihan sillä tavalla kuin olisin normaalin näköinen ja ja tota sitten mennyt vaan eteenpäin välittämättä yhtään mitään näkemisen haasteista ja ja sitten itse asiassa totuushan on se, että mä niinku 25 vuotta sen diagnoosin jälkeen niin pidin vähän niinku itseltänikin piilossa koko sairauden tai pöytälaatikossa, että en mä halunnut ottaa sitä käsittelyyn mitenkään ja sitten monilta ihmisiltäkin tuota joko piilossa tai tai vähän niinku pimennossa koko asian, että että en viitsinyt sitä ottaa pöydälle niinkään paitsi sitten kun oli joskus pakko niin niin niin sitten tulin maininneeksi siitä ja ja sitten mä oon aina vaan kehittänyt niitä kaiken maailman selviytymiskeinoja ja toimintatapoja, joilla on pystynyt todella hyvin hoitaa kaikki kaikki työnsä, mutta sitten kun miettii sitä niin onhan tämä elämä ollut paljon työläämpää aikaa viemämpää raskaampaa kaikkeen liittyen koska mun etukäteisvalmistelut on on ollut massiivisia ihan kaikennäköisiin asioihin liittyen. Ihan että miten mä löydän perille jonnekin kokouspaikkaan tai muuta kun ihmiset voi mennä vaan ja ja tota ne näkee kadun nimet ja ja ovi summerit sun muut niin niin kaikki mun on pitänyt selvitellä ja varmistella etukäteen koska mä en ole halunnut myöhästyä ikinä mistään ja mutta toisaalta sitten mä oon aina lukenut ja perehtynyt kaikkiin asioihin etukäteen, että siitä on ollut taas ihan valtavasti sitten hyötyä ja etua. Et koskaan en ole mennyt takki auki jonnekin, että mitäs täällä nyt sitten sitten taululla näkyy, koska en ole nähnyt mitä siellä siellä sitten on.

Mikael:
No onks mitään muuta tästä näkövammasta ollut? Onko sen myötä tullut jotain hyvää?

Sari:
No no siis se, että että tuota ehdottomasti musta tuntuu että mussa on kehittynyt semmoisia paljon kaikkia kykyjä ja ja tota taitoja sitten näkövamman vuoksi, että että tuota. No ensinnäkin että mä etukäteen valmistaudun joka paikkaan. Luen kaikki materiaalit. Mä tiedän asioista ja sitten mun muisti on kehittynyt valtavan hyväksi. Sitten kun mä oon läsnä siinä tilanteessa tai kokouksessa. Mä kuuntelen aistin kaikkia ihmisiä niitten kehonkieltä ja ja mä pystyn niinku rivien välistä niinku tulkitsemaan ja Kuuntelen.

Mikael:
Sulle on siis kehittynyt myös tuntosarvet?

Sari:
On mulla on aivan valtavan, että sitten niinku mä pystyn niinku jotenkin jopa joskus sanoo että hei näen nyt sun pääsi päällä ajatuskuplan että mitä siellä lukee. Että siitä on ja sitten se tosiaan se läsnäolo taito ja kuunteleminen ja keskittyminen ja kaikki tämmöiset, että kyllähän se on ollut mulle hirveän suureksi eduksi näissä mun kaikissa töissäni ehdottomasti.

Mikael:
Joo. Monet opettelee sitä läsnäolemisen taitoa, on se sitten mindfulnessia tai zeniä tai jotain muuta, mutta sä oot tätä kautta joutunut sen oppimaan, opettelemaan.

Sari:
Kyllä kyllä.

Mikael:
No, mites tässä matkan varrella? Minkälaisia apuja sä oot saanut näkemiseen vai oletko sä ylipäätään saanut apuja?

Sari:
No kun puhutaan nyt siitä mun mun tavallaan siitä mun menneestä normielämästä, niin en mä ole saanut koskaan mitään apuja mihinkään ja ja sitten mä voin syyttää siitä ihan taatusti vain itseäni, koska en mä mä en ole ottanut selvää, mut en mä ole niinku niitä mistään niinku saanut automaattisestikaan tietoa niin ja ja tota en oo niinku tiennyt mistään mistään apuvälineistäkään yhtään mitään.

Mikael:
Joo aivan eli tää on. Tää on just sitä että sä sä et oo saanut edes riittävää informaatiota siihen, että olisit osannut alkaa hakea apua, eikö niin?

Sari:
Joo joo siis en kyllä juuri noin se on, että nyt tulee nyt noi ihan yksinkertaiset asiat että että kännykkää ja tietokoneeseen aina laitettiin niinku ne mahdollisimman suurelle ne fontit että se nyt on sellainen yleismaailmallinen juttu varmaan, että sitä sitä on aina niinku hyödyntänyt. Ja sitten tosiaankin kun voin syyttää vaan itseäni, että no onhan mulla ollut yrittäjänä työterveys, mutta enhän mä sinne koskaan ollut mennyt sinne, mutta se on niinku fakta niinku niin en minä ole ollut sairas ja sitten mulla on ollut aina niinku täysin niinku kädet täynnä työtä työssä ja siviilielämässä vähän niinku muutenkin on tapahtunut monta tota pari muuttujaa siinä jotka on ollut ollut sen verran isoja asioita, no näkövammakin on iso asia, mutta tuota ei mulla ole ollut sitten aikaa ja energiaa ollenkaan näille tämmöiselle oman elämäni niinku järjestykseen laittamiselle paitsi sitten kun mä päätin tehdä sen sen tota elämänmuutoksen ja ottaa sen asian näkövamman hanskaan ja katsoa mitä sille on tehtävissä vuonna 25 elikkä viime vuonna.

Mikael:
Ja muutos oli siis konkreettisesti sitä, että et sä kerroit olevasi näkövammainen vai?

Sari:
Joo elikkä siis taaskin kutsun itseäni ihmiseksi, jolla on näkövamma, mutta se, että otin sen otin sen valkoiseen kepin käyttöön niin se on se hetki kyllä.

Mikael:
Se oli siis viime vuoden...

Sari:
Tammikuussa... kyllä. Silloin mä sitten taysissa ne sitten mulle oli taas joku palaveri siellä asian asiaan liittyen ja ja sitten nää näytettiin mulle sitten sitä valkoista keppiä, että tämmöisen hän antaisi sulle, mutta hän ei anna tätä. Jos et aio käyttää niin minä sanoin, että olen valmistautunut tähän henkisesti. Että otan sen mukaani ja ryhdyn käyttämään, että eihän siinä sitten...että se on oli todella suuri nöyrtymisen hetki ja sellainen niinku tavallaan sairaudelle tunnustautuminen, antautuminen, että tästä se nyt lähtee, mutta ehkä se mun todella suuri konkreettinen päätöksenteon hetki oli sitten marraskuussa 24, kun mulla oli se Taysin käynti tulossa, jota mä olin pitkittänyt ja siirtänytkin itse asiassa silloin kesältä 2024 eteenpäin, niin mietin sitten että jaa että peruuttaisiinko tuon vielä, mutta sitten mä ajattelin että ei tässä nyt, että nyt on vaan mentävä sinne ja mä tiesin että sitten se elämä muuttuu tosi tosi paljon. Siis henkisesti fyysisesti, juridisesti ja ja monessakin mielessä tässä näin.

Mikael:
Joo no no mitä mitä muuta se muutosta sitten tapahtui kuin että sait valkoisen kepin.

Sari:
Tossa tulee mieleen se Tayssin käynnistä se, että tai siellä mulla oli montakin käyntiä kun sitten sai näitä näitä kuulla näistä kaikista asioista ensimmäistä kertaa, mutta se isoin juttu oli se että silmälääkäri sanoi, että näillä tota näkölukemilla tarkkuuslukemilla mä saisin täyden työkyvyttömyyseläkkeen, ja minähän en ottanut sitä tietenkään kuuleviin korviini enkä vastaan ja sitten siinä neuvoteltiin ja mietittiin niin sitten päädyttiin siihen, että että lääkäri suosittelee mulle osatyökyvyttömyyseläkkettä koska mä haluan niin kovasti pysyä työelämässä ja olla hyödyksi ja tehdä mielekkäitä asioita, että se se on mulle niin tärkeätä ja se on ollut nyt sitten ihan niinku paras ratkaisu, mutta se on niinku ollut tosi tosi iso asia ja sitten se mahdollistaa sen, että mä pystyn tota noin niin tekemään töitä. Ja sitten mä luin muuten sieltä eläkepapereista ja päätöksestä, että sen voi jättää lepäämään joskus jos haluaa. Jos haluaa vielä lisää töitä tehdä. Että tässä on niinku tämmöinen takaportti toiseen suuntaan, mutta tota, että semmoinenkin on olemassa. En mä tiennyt sellaista. Se päätös on sitten niinku voimassa ja sitten siellä Tayssissa ja ja sitten teiltä sieltä näkövammaisten liiton niinku sinulta ja muita ihmisiltä.

Mikael:
Jaa, sä oot ollu meihinkin yhteydessä?

Sari:
Joo ja ja sinunkin eritoten ja ja sitten myös tuota Tampereen seudun näkövammaiset RY:hyn niin todella paljon saanut sitten apua ja tukea ja neuvontaa ja ja näissä tämmöisissä teknologisissa apparaateissa on vähän vielä vielä projekti kesken, mutta niitäkin nyt tässä tänä vuonna sitten sitten edistellään. Joo ja tuli tuossa mieleen, että näkövammaisten yhdistys täällä tampereella niin järjesti tai itse asiassa taisi olla Tampereen seurakunnan jonkun seurakunnan järjestämä tämmöinen sopeutumisvalmennus. Niin tota viime vuoden keväänä, että sielläkin kävin sitten kerran kuussa oli aina jostain eri aiheesta aiheesta sitten tota asioita, että sielläkin sielläkin sitten kävin selvittelemässä näitä asioita.

Mikael:
Kävit sopeutumassa siellä?

Sari:
Kyllä. No juu, no siitä nyt voidaan olla sitten montaa mieltä, että kyllä tää sopeutuminen on vielä vielä vähän kesken, että kyllä siinä niin on nielemistä. Tuossa tuossa valkoisessakin kepissä ja mutta tuota kyllä mä sitä vaan tuota sinnikkäästi ja urhoollisesti käytän, että ei se ei se, ei se hyväksyminen mene kun sitä luuli, että naps se on nyt tässä. Mutta tuota onhan se iso asia.

Mikael:
Onhan ne isoja asioita tämmöiset on se sitten valkoinen keppi tai mikä tahansa sellainen näkyvä että mä en olekaan täysin terve tai tai normaali, niin niin kyllä se on. Se on aikamoista nöyrtymistä. Toisaalta se myös on, mä näen sen,
että, että kun kun sitä valkoista keppiä lähtee käyttämään, niin onhan se myös aikamoista rohkeutta, koska tietää sen että miten muut ehkä voivat katsoa. Ei ne välttämättä katso niin, mutta sitä itse ajattelee kaikkien tuijottavan.

Sari:
Toi on totta ja ja tota nytkin tossa olin olin yksi paikassa niin niin siellä yksi nainen tuli sitten tuota puhumaan ja kysymään sitten että mikä sairaus mulla on että että kun mä niin hirveän hyvin vaan oon ja kuljen että ei näytä yhtään siltä että että mulla olisi mitään näkövammaa, ja sitten mä sanon että mä oon tottunut koko elämäni esittää näkevää niin tässähän tää menee menee menee silleen vanhasta muistista, mutta se on niinku hyvä semmoinen niinku merkkikeppi. Mullahan ei ole sitä sitä rullaavaa keppiä jolla niinku koitetaan, vaan vaan se on se merkkikeppi, jonka mä saan vielä sitten kyllä mä pystyn sen paketoimaan. Se on teleskooppi, mikä se on nimeltänsä. Mä saan sen kyllä tosi visusti piiloon ja reppuun jos niikseen tulee, mutta tuota se on musta niin hyvä merkkikeppi, että sitten kun on jossain kahvilassa, ravintolassa tai muualla niin niin voi kysyä sitten kun muuten ne aina sanoisi että tuossahan ne lukee niin niin sitten mä saan kyllä niinku, mä tykkään palvelusta niin sitten minua palvellaan. 

Mikael:
Sen avulla saa palvelua ja sen avulla saat tilaa.

Sari:
Joo kyllä juu, se on totta että vuosi sitten olin tota Amsterdamissa lapseni kanssa niin niin tota kyllä siellä väkijoukoissa sai hyvin tilaa kun lähti kävelemään sitten sen kanssa ja ja tienylitykset on turvallisempia kuin kunnolla ottaa kepin siihen esiin niin autot tietää varoa.

Mikael:
Joo oikein kun heiluttaa vielä vähän ilmassa sitä silleen vihaisen näköisesti, niin kyllä.

Sari:
Se on semmoinen taikasauva, sillä saa sitten tietää.

Mikael:
No tuossa kun me vaikka mä nyt aikaisemmin sanoinkin että...yritin vähän vihjastaa että että tässä ei ole edes käsikirjoitusta tehty. No ollaanhan me nyt käsikirjoitus tehty, mutta kun me suunniteltiin tätä podcastia, sä lähetit mulle tommoisen linkin sun Linkedinin yhteen julkaisuun. Ja se oli siis juurikin siitä siitä hetkestä. Se kirjoitat tässä, että May I broudly present: olen siirtynyt valkoisista autoista valkoiseen keppiin. Ja sitten sulla on täällä jutussa on kaks valokuvaa liitettynä. Tää eka on sun ensimmäinen auto. Kerro mikä tää on sun ensimmäinen auto oli.

Sari:
Joo Saab 96 valkonen. Tuota silloin ihan kaunis auto niin olin yhdeksänvuotias kun loton veikkauksen kuponkiarvonnassa voitin auton ja siinähän minä sitten istun hyvinkin tota tyyrin näköisenä siinä konepellillä ja ja tota koululaisena.

Mikael:
Ei tainnut muilla koululaisilla olla autoja.

Sari:
Ei ei että mulla oli sitten ihan oma auto ja silloin ei tiedetty näkövammasta sitten yhtikäs mitään ja ja sitten loppuviimeksi asia oli niin että tuota mä oon työläisperheestä kotoisin niin, niin tuota sitten siellä perheessä ei niitä autoja vaihdeltukaan niin niin tuota kun mä täydin 18 niin niin sain sitä sitä omaa voittamani autoakin. Sitten vielä ajaa, että että se oli perheessä käytössä.

Mikael:
Joo sitten sulla on kuva tässä siitä sun viimeisestä autosta. Sä seisot talvella auton edessä. Haluutko sä tästä kuvasta kertoo.

Sari:
No joo joo että se se on se se tota noin niin valkoinen mersu ja sitten tuota siinä on se rättikatto. Tai oli silloin ja onhan se vieläkin jollain ihmisellä käytössä, että tota kun mä olin saanut päähäni, että että minä haluan avoauton kun se jää mun viimeiseksi autokseni ja ja tota sitten sittenhän mä mä tota taas tein sitä mitä mä olin päättänyt ja ja tota kävin sen talvena ostamassa avoauton että tuota.

Mikael:
Ostit avoauton talvella?

Sari:
Talvella ostin koska mä meen aina vähän vastavirtaan että mä menen eri lailla kuin muut niin.

Mikael:
Se on oikein.

Sari:
Juu, silloin välttää jonot ja ja saa hyvin neuvoteltua niin niin semmoisen sitten ja sitten siellä sattuu olemaan punaiset nahkapenkit niin nekin oli ihan komiat että sillä oli vähän ajettu sillä sillä autolla. Niin tota se oli siellä siellä sitten näytillä ja menin istumaan sinne sisään ja ajattelin itsekseni että minä otan tän, mutta sen jälkeen vähän rupesin sitten neuvottelemaan siitä kaupan kaupantekomaisesti.

Mikael:
No mutta mutta tässä sä tässä sä kerrot tässä jutussa aika aika kivalla tavalla tästä koko sun jutusta. Sä niinku tuot tällä jutulla julki sen että että minä olen, anteeksi ei ei näkövammainen, vaan henkilö jolla on näkövamma. Eikö se niin ollut?

Sari:
Näin se menee. Joo.

Mikael:
Sä siis siis todella niin kun sun sun sivulla sä julkaiset tällaisen tiedoksi muille kaikille kun on ikään kuin koko maailmalle Siis tää tää tää on niinku sellainen mun mielestä hirveän hieno teko.

Sari:
Joo no kiva, kiitos ja sitten itse mä niinku jotenkin koin sen niin, että jos mä kerran niinku täältä nyt tulen ulos tämän asian kanssa niin may i broudly present ja täältä sitten, että että että kun sitä en enää piilota. Että kyllähän se oli siis vienyt mulla niin hirveästi sitten loppujen lopuksi energiaa henkistä energiaa semmoinen että että niinku yrittää olla niinku muut näkevät ja ja sitten niinku mä ajattelin, että no nyt sitten tullaan sen kanssa sitten ulos ja kerrotaan niinku se on ja ja sitten toisaalta mä kerroin siinä just sitä. Työkontekstissakin sitä et jos kellä tahansa yrityksissä organisaatioissa joku joku tilanne, oire vamma ominaisuus niin niin kyllä se olisi niinku todella tärkeätä niinku jutella niistä ja miettiä niitä työtehtäviä sitten että miten kukin niissä parhaiten selviytyy, että muut ei joutuisi kärsimään semmoisesta niin sanotusta piilottelusta. Että se se on niinku oli. Mulla yksi tärkeä message ja sitten yksi oli myös se ihan konkreettinen, koska en näe tarkasti, että jos joku tuttu kulkee vähänkin kauempana toisella puolen tietä tai tai vähänkin niinku metrien päässä niin mä en vaan näe että jos se katsoo mua tai hymyilee ja nyt niinku tosi monet sanookin että moi Sari ja ja sitten sitten tota niin mä rekisteröin että minua minua morjestetaan ja ja sitten on helpompi että mulle tullaan juttelemaan kun mulla on se valkoinen keppi, että mun ei tarvitse löytää jotakin ketä pitää mennä tapaamaan tai muuta. Niin niin sillä oli semmoisia tarkoitusperiä myöskin tuolla julkisulla.

Mikael:
Tässä tässä sun sivuilla on myös toinen juttu joka mulla vähän pisti silmään positiivisesti. Tästä mä en edes vihjannut sulle etukäteen. Tässä on lopettaminen luopuminen, pois oppiminen ja irrottautuminen. Irtipäästäminen. Oliko tää niinku sitä samaa aikaa? Ootko sä työstänyt jotain tällaista irtipäästämistä tossa vaiheessa.

Sari:
Siis olen työstänyt, mutta noiden 2 julkaisun välissä on yli vuosi aikaa. Vuosi ja 3 kuukautta tai jotakin.
Mutta toi on sitä, että mähän varmaan luulin, että silloin viime vuonna kun mä tulin ulos ja otin kepin käyttöön ja hoitelin näitä näkövamma-asioita niinku tota hihat käärittynä. Niin niin mä luulen että no tää on nyt taputeltu tääkin juttu tässä, mutta kyllä se niinku tänä vuonna on niinku kolahtanut esimerkiksi nyt tämä tämä näkövamma-asia, että että sitä joutuu vielä vaan niinku että kyllä se hyväksyminen on semmoinen prosessi että ei se ei se tapahdu kädenkäänteessä. Ja ja tota kun se tavallaan oli sitä asioiden hoitoa, ehkä se viime vuosi ja haltuunottoa ja informaatiota ja kaikkea tämmöistä, niin sitten tänä vuonna musta alkaa tuntua, että alkaa vasta se sopeutuminen ja hyväksyntä ja tämmöinen ja sitten sitä kautta just tää irtipäästäminen ja luopuminen niinku Tietyllä tavalla jostain niinku asioista, että et sitä mä oon työstänyt kyllä paljon.

Mikael:
Mitä nyt sitten niin kun nyt kun sä oot tässä tässä podcastissa esimerkiksi mukana, niin niin. Onko sulla jotain viestiä haluat mitä sä haluat sanoa mitä sä haluat saada aikaan vai Haluatko sä saada mitään aikaan?

Sari:
No tietenkin haluan, että enhän mä kuule tähän olisi turhan päiten tullut sun kanssa höpisemään, vaikka meillä aina mukavaa onkin tää yhteistyö tässä ollut. Että mä oon halunnut näissä mun mun ulostuloissa, vaikka siellä linkedinin postauksissa tai tai muutoin että mä haluan nivoa jonkun asian joko mun elämään elämäntarinaa siviilielämän tai bisneselämän tarinaan, koska mun mielestä ne on silloin aitoja ja kiinnostavampia sitten kuulijoille tai lukijoille, että että niihin on helpompi samaistua, että ne ei ole jotain teoreettista tai tai jotain sellaista sellaista höpinää, että halusin, että ihmiset saa lisää ymmärrystä ja ja toisaalta jos pystyn auttamaan tai tai joku näkövammainen saa jotain hyötyä tai tsemppiä tästä mun tarinasta niin niin silloin silloin tää on tosi hyvä juttu. Ja ehkä semmoinen asia tulee mieleen, että että tää näön heikkous niin noihin kaikkiin kouluttautumiseen mun mielestä ei oo vaikuttanut että että sen kauppatieteiden maisterin niinku loppututkinnon jälkeen niin niin tässä työuran aikana on tehnyt kaikennäköisiä koulutuksia hyväksytty hallituksen jäsen puheenjohtajakoulutus. Viime vuonna olin NLP koulutuksessa. Tänä vuonna yritysneuvojan osaakojakoulutuksessa, että mun mielestä niihin se ei ole sillä tavalla niin vaikuttanut että on pystynyt pystynyt aina mielenkiintoisia juttuja kokeilemaan ja ja tota hankkii lisää oppia ja ja tuota mielenkiintoisia asioita opiskelemaan ja ja tutustumaan uusiin ihmisiinkin sitä myötä. Ja tietenkin yrittäjätyyppinä mä oon pystynyt aina aina niinku vähän päättämään ja miettimään tätä elämää niin että mihin suuntaan mä mä sitten niinku vien sitä sitä työtä tai tai kouluttautumista. Niin mutta kaikki ei tietenkään voi olla yrittäjiä ja ja pitää pitää kysellä joltain joltain tuota noin niin apua ja lupia ja muuta. Niin ehkä se mun varsinainen pointtini tässä olisi ja pihvi se, että että on vaan rohkea ja avoin asioiden kanssa, niin kyllä ne siitä sitten suttaantuu

Mikael:
Kyllä se monesti on juurikin se pihvi. Kyllä se just tää mitä sä sanot että nää tällaiset omakohtaiset kokemukset, kertomukset että kyllä ne herättää aina ajattelemaan ja katsomaan asioita vähän eri näkökulmasta ja toivottavasti nyt kuulijakin saa sen tunteen ettei välttämättä olekaan aivan yksin näiden asioiden kanssa, että joku toinenkin on paininut ihan samojen kysymysten ja ongelmien äärellä. Ehkä se on se pihvi.
Tähän on hyvä päättää. Kiitos Sari vierailusta ja oman polkusi jakamisesta. Näin avoimesti sä olet jakanut, todella avoimesti sen. Kiitos paljon.

Sari:
Kiitos. Joo tää on ehkä se mun tyyli että että täysillä tai sitten ei ollenkaan että tota että silleen silleen pitää mennä ja olla aito ihminen ja sitä kautta. Mun mielestä mä oon myös lähestyttävä ja ja on helppo olla olla ihmisten kanssa myös niinku kohtaamisissa vuorovaikutuksessa. Että tota kiitos vaan kun kun sain olla vaikka mä viime vuonna niin niin tota kieltäydyin tästä tästä kunniasta, mutta nythän tää on sitten ihan ihan myöhäistä sitten katua, että näillä me mennään eteenpäin.

Mikael:
Näillä me mennään ellet nyt sitten ensimmäisen kuuntelun jälkeen sano, että tätä ei saa julkaista missään tapauksessa. Voi siinä niinkin käydä vielä, mutta katsotaan, mutta periaatteessa myöhäistä katua, mutta mutta katsotaan kuinka äijän käy. Kiitoksia.

Sari:
Kyllä kiitos näkemiin.

Mikael:
Moi.

Sari:
Moi.

Mikael:
Siinä oli siis ensimmäinen osa minun polkuni sarjaa kuuma perunapodcastissa voin luvata, että lisää on tulossa.
Mutta jos sinulla siellä on kerrottavana, miten sinun polkusi on mennyt ja haluaisit ehkä kertoa siitä? Laita sähköpostia osoitteeseen mikael.mustonen@nakovammaistenliitto.fi tai jos sulla on työhön tai opiskeluun liittyviä ongelmia tai kysymyksiä, joissa me täällä näkövammaisten liiton työelämäpalveluissa voisimme olla avuksi laita sähköpostia osoitteeseen tyoelamapalvelut@nakovammaistenliitto.fi. Kauhealta tuntuu lausua tommoisia sanoja, mutta kun on pannassa ä ja ö kirjaimet. Voit myös käydä meidän nettisivuilla, johon ehkä helpoiten pääset kirjoittamalla hakusanoiksi näkövammaisten liitto ja työelämäpalvelut. sieltä löytyy jotakin luultavasti hyödyllistä. Toivotaan näin. Ei kun palaajamme asiaan kohtapuoliin. Terve.

Näkövammaisten liiton jingle:
Näkövammaisten liitto. Yhdessä näemme enemmän