Buddhalaisuus, osa 2
Kuuntele
Kuuntele Buddhalaisuus, osa 2 -tallenne Soundcloudissa.- Ulkoinen linkki
Lue
[Alkutunnus: Pianomusiikkia ja naisääni laulaa: ”Pieniä tekoja, suuria tunteita. Ne kanssasi
jaan ja niin paljon saan, kun uskallan sanoa sen, minkä tunnen. Keräilen rohkeutta. Voin
vihdoinkin sanoa pystypäin, tämä on, tämä on - Minun näköinen elämä.” Naisääni sanoo:
"Näkövammaisten liitto."]
Harri: Tervetuloa kuuntelemaan Vesisoikio-sarjan podcastia, jonka nimi on Thaimaa toisin silmin. Tämä toiminta on minun näköinen elämä toimintaa. Palaamme tässä podcastissa Thaimaahan, jossa podcasti-ystäväni, kollegani Antti seikkailee Hua Hinin kaupungissa. Siellä temppelissä ja temppelitilassa. Sekä myöskin Hua Hinin kaduilla. Antti käy vuosittain hakemassa mielenrauhaa temppelistä. Ja sitä tarvitaan, koska sen jälkeen mielenrauha on koetuksella, kun näkövammaisella kulkee Hua Hinin katuja. Siellä todellakin on erilainen esteettömyys, kuin siellä, missä Antti kesäisin asuu, elikkä Heinolassa. Minun nimeni on Harri.
Antti: Ja olen Antti.
Harri: Tässä teille tallennetta. Viihtykää seurassamme.
Antti: Kuvailen hiukan tätä majoitustilaa. Kymmenen vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran tulin tänne, täällä ei ollut ikkunoita. Mutta niin vaan asia on kehittynyt, että täällä on jo ikkunat. Linnut eivät enää lennä lävitse. Suurin osa nukkuu omassa teltassaan. Ja kaikki nukkuu laattalattialla. Eli mitään varsinaisia makuualustoja ei ole. Hiljaisuus tulee illalla seitsemän aikaan. Mutta herätys on jo sitten kolmen, neljän aikaan aamulla. Itse olen nukkunut erittäin hyvin. Mittaan kellolla unen syvyyttä, niin missään muualla en ole päässyt näihin lukemiin. 86 pistettä, tai 88 pistettä. Aivan käsittämätöntä. Tulin kylpyhuoneeseen. Tai itse asiassa erittäin isoon paikkaan, jossa on suihkuja ja WC-tiloja. Makuutilassa on muutama pistoke, jota käytetään vuorotellen. Tuulettimet pörräävät katossa öisin. Päivisin on melko kuumaa. Mittarissa 37. Ja tuntuu iholla hiukan yli 40. Näin meidän kesken, kyllä hiki valuu. Aikaisemmin tässä temppelissä oli paljon eläimiä. Olen paimentanut vuohia. Nyt, kun olin tulossa, ajattelin, että minusta tulisi elefanttipoika. Mutta täällä ei ole enää elefantteja, eikä lehmiä. Kalalammikko ei ole kuivunut, mutta siellä ei ole enää kaloja. Nyt temppelissä on äärimmäisen vähän ihmisiä. Tännehän voidaan koska vaan tulla ja täältä voidaan koska vaan lähteä. Itselläni on tässä noin viikon jakso. Minulla on motto, tässä elämässä onnellisuus ei riipu olosuhteista. Testaan sitä aina välillä. Täällä, jossa nukutaan sementtilattialla. Täällä, jossa herätykset on kolmen aikaan aamulla. Täällä, jossa jää aina nälkä, kun on syönyt. Ja seuraava ruoka tulee 21 tunnin päästä. Oli mielenkiintoinen keskustelu lounaalla tuossa ensimmäisinä päivinä. Minulta kysyttiin, että syötkö mausteista ruokaa. Vastasin, että en syö. Jotenka minulle ilmoitettiin, no ei se mitään, 21 tunnin päästä on seuraava suupala tiedossa. Johon minä vastasin, aloin juuri syömään mausteista ruokaa. Nälkä on aika hyvä konsultti näissä asioissa. Kun on nälkä, niin syö, mitä saa.
Antti: Käydäänpä läpi päivärutiinit täällä temppelissä. Aikainen herätys. Sen jälkeen lähdetään töihin. Itse en voi lähteä töihin, kun vasta kuuden aikaan. Siinä vaiheessa on sen verran valoisaa, että rupean näkemään tehdä jotain. Eli lakaisemaan lehtiä pois pihasta. Tätä hommaa jatkuu. Ja sitä tehdään porukalla puoltoista, kaksi tuntia minun osaltani. Ja aamiainen on puoli kahdeksan, kahdeksan maissa. Siinä vaiheessa on sitten muutama hetki jälleen rauhottua ja odottaa yhdentoista ruokailua. Olen näkövammaani erittäin tyytyväinen siinä kohdassa, kun saan lautasen eteeni. En todellakaan halua nähdä kaikkea, mitä syön. Narskuu sen verran oudosti tuolla hampaissa. Mutta kaiken olen syönyt, mitä eteen on laitettu. Nälkä on hyvä konsultti. Kun kysyin sitten, että mitä tehdään iltapäivällä, minulle ilmoitettiin vain, että täällä on liian kuuma tehdä mitään. Jotenka minäkin vetäydyn ruuan jälkeen sitten hiukan lepäämään ja ehkä hiljaisuudessa kuuntelemaan radiota. Illan suussa auringon laskiessa suihkuun, puvun vaihto. Koska jos sen vaihtaa liian aikasin, se hikoontuu. Mutta jos sen vaihtaa liian myöhään, niin likaisessa puvussa ei ole kiva viettää iltaa. Kun tämän jälkeen sitten olen vaihtanut puvun ja lähden puiston reunalle istumaan ja miettimään asioita. Ensimmäisellä kerralla kävi vähän köpelösti. Minä mietin siellä ja yhtäkkiä oli tullu pimeys. Ja kun lähdin sieltä sitten tulemaan, kun en näe pimeässä yhtään mitään, koirat eivät osaa väistää minua. Sen huomasin. Ihmiset huomaavat, että ai tuohan tulee päälle, tuota täytyy kai väistää. Kun sitten ilta saa, niin nukkumaan mennään ajoissa. Siinä oli päivärytmi. Eipä tuossa paljon ollut. Tänne temppeliinhän voi tulla, kuka vain. Nii ja minulle kerrottiin, että kymmenen vuoden aikana täällä on käynyt toinenkin ulkomaalainen. Hän oli Euroopasta kotoisin oleva kaveri, joka oli ryöstetty tuolla kaupungilla. Ja hän tuli siksi aikaa tänne asumaan, jotta hän sai rahalähetyksen Euroopasta. Ja näin minuakin mietittiin tuossa yhdessä vaiheessa, että olenko minä samaa porukkaa. Ja minulta kysyttiin, että oletko tämän temppelijakson jälkeen suoraan lentämässä kotimaahasi. Jolloin totesin, että olen vielä viikon täällä paikkakunnalla, enkä ole heti lähdössä. Eli rahan takia en täällä ole, vaan tämän hiljaisuuden, rauhallisuuden ja hyvän hengen kautta tulen aina tänne uudelleen. Thaimaalaiset ovat ujoja, arkoja. Ja ne, jotka osaavat englantia, tulevat juttelemaan ja kertovat ne kaikki sanansa, mitä, mitä löytyy. Täällä on myöskin henkilöitä, jotka sitten osaavat käyttää kännykkää sen verran, että vaihdamme mielipiteitä Translaterin avulla. Eli se on oiva väline ummikoiden kanssa. Temppelialueella sijaitsee kauppa. Ja puolen päivän aikaan ei kannata mennä, koska myyjä nukkuu siellä pakastimen vieressä ja tuuletin pörrää. Kun hänet huomasin siellä, oli jo myöhäistä. Hän oli herännyt. Ja kun minulla ei ollut sopivaa rahaa, vaan hän joutui nousemaan siitä vuoteeltaan, tai siis päiväunipaikaltaan ja meneen vaihtamaan, niin meillä oli päivän verran karheat fiilikset, tai hänellä oli karhea fiilis minusta. Mutta nyt olemme jälleen kavereita, kun olen tuonut aina tasarahan, hänen ei tarvitse vaihtaa. Tämmöisissä askeettisissa olosuhteissa on hyvin nopeasti luotava oma rutiini. Niin sanottu päivärutiini, joka vie päivää eteenpäin. Aamupäivällä on, on pihan lakaisu, iltapäivällä kierrän temppelin ympäri ja tässä on pikkuisen huono kohta. Viimeksi, kun tässä kävelin, niin tässä 15 koiraa, ellei 20 hyökkäsi kimppuuni, mutta vain yksi pääsi puremaan lahkeesta, kun koiran ohjaaja näytti minulle keholla, miten nämä koirat täytyy ottaa vastaan. Eli älä ole niitä koiria vastaanottamassa, vaan ilmaise nöyryytesi kääntämällä itsesi kumaraan ja ojentamalla käsi. Oli aika herkkä hetki. Koiralauma ympärillä haukkumassa ja minä ojennan kättä. Systeemi kuitenkin pelasi niin hyvin, että mitään muuta pahempaa ei tapahtunut. Koira ei päässyt puremaan pohkeesta, vaan hiukan lahkeesta. Aikaisemmin muutama vuosi sitten erään toisen temppelin koiralauma, siinäkin taisi olla sen 15 koiraa, hyökkäsi kimppuuni. Mutta sillon minä vastustelin, enkä näyttänyt nöyryyttäni. Ja niin pääsi koira puremaan kantapäästä. Joka käytännössä tarkoitti sitä, että siitä alkoi niin sanottu vesikauhurokotuskierre. Eli täällä täytyy ottaa viisi piikkiä tietyin väliajoin, jotta vesikauhu ei ole nilkoissa. Täällä on semmonen kiva kaveri, joka tulee aina sanomaan kättä päivää. Terve. Hello.
Antti: Ja sitten heitetään peukalot vielä yhteen. Hän tulee aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Hän on 11 vuotta ja on isän ja äidin kanssa täällä temppelissä. En tiedä, onko lomaa viettämässä. Meillä ei ole yhteistä kieltä. What’s your name?
Antti: Jo. Ok Jo. Täällä käydään kovaa keskustelua, mutta kukaan ei ymmärrä ketään. Kännykkää katellaan ja koiria on piha täynnä. Koirat pitää käärmeet loitolla. Temppelin alueella ei ole käärmeitä. Ok. Good day. Good day. Täällä oli ennen kovasti lehmiä tällä alueella, mutta karsina on, mutta ei o enää lehmiä. Ei, onhan tossa. Mitä minun silmäni näkevätkään. Lehmiähän siinä on. Mut ei enää niin paljon, kun viimeksi. Täällä me syödään heinää porukalla. Vai mitä? No nii. Nää saa syödä vielä, syödä vielä kahentoista jälkeenkin. Me temppelin väki ei saada käyttää hampaita, mutta täällä vedetään riemulla. Kylkiluut paistaa pahasti näistä eläinten kyljistä. Mutta kai niistä vielä jotain tulee. Syötävää jollekin. Yksi keino välttää koiralaumat, on se, että menee keskellä päivää, jolloinka kaikki koirat ovat niin läkähdyksissä, että kukaan ei jaksa hyökätä päälle, eikä kimppuun.
Antti: Olen tilassa, jossa syödään, mutta iltaisin järjestetään myös tällaisia Buddha-tilaisuuksia, jossa toistetaan yhtä mantraa. Ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, sitä toistetaan 108 kertaa. Se on lukumäärä, joka Buddhassa merkitsee paljon. Ja Sali on täynnä valkokaapuisia henkilöitä. Ja edessä on Buddhan pukuun, munkin pukuun, oranssiseen kaapuun pukeutuneita munkkeja, jotka toistavat tätä mantraa. Näitä tilaisuuksia ei järjestetä joka ilta, vaan näin viikonlopun kunniaksi ollaan kokoonnuttu tänne. Ja nyt taas painetaan pää alas. Vanha selkäranka on kovilla. Älä osoita koskaan jalkapohjia munkkeja päin. Se on häpäisy. Selän voit osoittaa, mutta et jalkapohjia. Tässä samassa tilassa syödään, vietetään näitä juhlia, sekä siellä on vastaanottotiski. Kaikki istuvat lattialla. Mitään penkkejä, tai tuoleja ei ole käytössä. En taida nauhoittaa nyt koko sessiota. Tulis liian pitkä nauhoite. Tämä voi jatkua useita tunteja. Näin meillä Thaimaassa.
Antti: Tervehdys täältä lempi paikaltani puiden katveesta. Kerron hiukan tilanteita. Tapasin tänään erittäin älykkään munkin, joka oli YouTubessa ja teki mainioita mielenhallintaan liittyviä videoita kauniin musiikin kera. Hänen kanssaan tuli vaihdettua Facebook-osoitteet. Niitä on täällä seassa näitä munkkeja, jotka tietyllä tavalla hallitsevat myös englannin kielen. Minulla oli siinä tulovaiheessa todellakin mielenkiintoinen tilanne. Tulin makuusaliin, jossa olin ollut jo aikaisemminkin useana vuotena. Ja laitoin telttani paikkaan, joka on ollut ennenkin minun käytössäni. No yksi mies syöksyi saatuani teltan pystyyn ja rupesi ravistelemaan ja huutamaan, mene pois tästä, mene pois tästä. Ja minä ajattelin, että en minä nyt ihan ensimmäiseksi tästä lähde pois, kun minä olen juuri tullut. Mutta hän jatkoi vaan vähän ajan päästä uudelleen samaa toimintaa sillä seurauksella, että katsoin viisaammaksi lähteä. Jälkikäteen minulle on selvinnyt, että hän yritti tietyllä tavalla auttaa minua, koska siinä kohdassa, siinä paikassa ei ollut tuuletinta. Ja jos olisin todellakin jääny siihen paikkaan, niin minulla olisi ollut äärimmäisen kuuma jokaisena yönä. Mutta toinen oli myös se, että olin tullut liian lähelle hänen aluettaan. En tiedä, kumpi oli vahvempi motiivi saada minut siitä lähtemään pois. Olen lähes viikon täällä nyt viettänyt ja tämä on jotain aivan käsittämätöntä. Elimistö, ajatus ja koko keho menee semmoiseen säästö-moodiin niin, että kun ei tarvitse miettiä, mitä söis, mitä laittais päälle, mitä, mitä tekisi missäkin vaiheessa, niin ajatus ja stressi poistuu. Yöunet ovat käsittämättömän hyviä. Ja kuitenkin, kun ajatellaan lähtötilannetta, olen ollut nälässä kaikki nämä päivät. Nukun sementtilattialla. Öisin koirat ulvovat aika lähellä ja siihen herää. Ja oudot ympäristöt. Mutta joku tekee minut siihen, että voin olla ja nauttia tästä tilanteesta. Olen myös seurannut älykellolla kehoni toimintaa. Ja olen saanut todella myönteistä palautetta siitä, että miks nukut noin hyvin, miks teet noin ressittömästi rentoutuneena kaikkia asioita. Mutta kun ei o virikkeitä, on vaan luonto ympärillä ja, ja ei kommunikaatiota liikaa. Kun aamulla siivoamme pihaa, kukaan ei puhu mitään. Se työ on, ikään kun meditaatio. Eli jokainen hoitaa oman alueensa. Ja sillä päästään eteenpäin. Kaupassa olen käynyt aina sillon tällön. Ja ostanut sieltä lähinnä jäätelöä. Buddha on antanut minulle luvan syödä kahdentoista jälkeen jäätelöä. Aikaisemmin se ei ollu minulla tiedossa, että, että täällä saa syödä jäätelöä kahdentoista jälkeen. Ja se on ollut minun ilon aihe. Olen syönyt aina muutaman jäätelön. Mitä muita ilon aiheita, jotka jää mieleeni, kun suihkukopissa naulakko, jossa on viisi koukkua, niin niihin viiteen koukkuun saan minun pienen kylpyhuonemuovipussin, puhtaan puvun ja, ja öö, luupin roikkumaan siksi aikaa, kun käyn suihkussa. Täällä kaikki toiminnot ovat niin yksinkertaisia, niin pieniä, että siitä muodostuu tilanne, jotta täällä on niin hyvä olla. Olen nyt tehnyt kuitenkin päätöksen, että huomenna aamutöiden jälkeen poistun täältä. Ja aamuruokailun jälkeen. Eli aamiaisen jälkeen. Kun kerroin tämän yhdelle munkille, hän oli iloinen siitä, että poistun vasta töiden jälkeen, enkä ennen töitä. Hän ilmaisi kiitoksen siitä, että toimin näin. Eli nyt lähtee sitten viimeinen, viimeinen yö. En tiedä, mitkä nämä yön sirittävät ovat, mutta ne ovat aina tässä auringon laskiessa näissä lähipuissa. Ja siitä johtuen tämä on minun iltainen lempi paikkani. Kulkeminen täällä temppelin alueella, ei tätä ole tarkoitettu kenellekään, jolla on jalassa pienintäkään häiriötä, tai vikaa. Portaita on joka paikassa aivan valtavasti. Ja on surullista nähdä, kun vanhemmat ihmiset kiipeävät niitä portaita ylös. Missään ei ole pyörätuoliramppia. Ei yhdessäkään paikassa. Nämä temppelit on tehty tervejalkaisille kulkijoille. Tutustuin kuitenkin temppelin takana olevaan rakennuksiin. Ja sieltä löytyi pieniä asuntoja ja pieniä huoneistoja. Ja kun kysyin sitä, niin välittömästi sormi nousi suun eteen ja minulle ilmoitettiin, että näistä asioista ei saa puhua. Näistä asioista ei saa kysellä. En todellakaan tiedä, enkä ole kauhean kiinnostunutkaan, minkä takia näin salaisia asioita täällä on. Olen iloinen, että minulla on taskulamppu, kun minä täältä pimeydestä lähden asuntoa päin, koska nuo koirat ei todellakaan tiedä, että olen hämäräsokea, tai umpisokea näin pimeässä. Kulkemisesta voisin myöhemminkin kertoa sitten vaikka tuolta lisää tuolta Hua Hinin keskustasta. Nyt tääl rupee oleen pien-. Ai saakeli. Pieniä eläimiä niin paljon, että tämä kännykän valo kerää tänne kaiken maailman sirittäjiä.
Antti: Otetaas tarkasteluun täältä tämmönen pieni tien pätkä. Tässä pitäis olla jalkakäytävää, mutta sitä oli tuossa kohdassa ehkä kolme, neljä metriä. Sen jälkeen tähän tulee tämmöset rakennustelineet. Siinä on vanha ravintolan pohja. Ja jälleen mä jouduin siirtymään, ikään kun tänne maantien puolelle. No nyt pääsen jalkakäytävälle. Tässä on monttuja, vaikka kuinka paljon. Kaivon kansia, jotka notkuu. Ja jälleen tulee eteen katuravintola, joka nyt ei ole käytössä, mutta ollu siinä muutaman viikon. Tukkii koko jalkakäytävän aivan täysin. Ei muuta, kun maantielle kävelemään. Joka kerta, kun poistun jalkakäytävältä ja kiipeän sinne, nii siinä on mahtavat kynnykset. Välillä tuli tuohon soraosuus. Ja nyt on keskellä jalkakäytävää iso puu. Ja sitten tuossa löytyy mainoskyltti. Tämä on semmonen esterata. Tässä tulee mielenkiintonen kohta. Keskellä on katukeittiö, vasemmalla mopoja, puu. Valtavan iso puu. Ja nyt mennään puitten juurien päältä, jotka on tulleet jalkakäytävästä lävitse. Sen jälkeen päästään jälleen muutama metri jalkakäytävää, joka sinänsä on luksusta tällä matkalla. Ja sen jälkeen koko jalkakäytävän levyinen mainoskyltti, joka estää liikkumisen. Ja jälleen siirrytään maantielle. No tullaan maantieltä pois, kun mopo menee ihan muutaman sentin päästä ja päästään tänne jalkakäytävälle herkuttelemaan jälleen muutamasta metristä. Nyt tulee eteen mopokorjaamo, jossa kaikki mopot ovat tässä jalkakäytävällä. Ja sitten tuolla kasveja on ruukuissa tässä jalkakäytävällä. Ja jälleen siirrytään sitten maantien puolelle ja siitä alkaa jälleen mopojen väistely. Niitä tulee jatkuvana syöttönä. Nii ja tuossa oli sitte rakenne-, no ja nii. Kaikki on rakennettu umpeen. Jalkakäytävää ei ees näy. Se on peitetty matoilla ja sit katokset on siinä ja tuota ei. Koko ajan kävellään täällä maantien puolella. Siinä on pieni myymäläkoju. Lapset myy siinä hedelmiä ja mukavaa juotavaa. Se on ihan kiva. Se on ollu vasta muutaman päivän. Tälle jalkakäytävälle, tai tälle maantieosuudelle, joka täällä on keskellä Hua Hinin keskustaa, niin, niin tuota tähän on tullu jalkakäytävän siis nää katuvalot, joka on aivan käsittämätöntä. Mut se vaan, että ne ei o koskaan käytössä. Ne on viritetty siihen, mutta niitä ei o kuitenkaan laitettu päälle. Siitä suhahti mopo jalan vierestä ja auto toiselta puolelta. Ja jälleen jalkakäytävä on tukossa. Iso mainoskyltti. No siinä on sitte paistetaan makkaraa kadulla. Olen jälleen täällä kadun puolella ja siitä vilahtelee mopot ohitse. Ja sitten päästään tälle niin sanotulle roskakasaosuudelle, eli tässä on roskakasa keskellä jalkakäytävää. Se kai jonain päivänä sitte, jos ei tällä viikolla, nii ens viikolla sitten siirtyy pois. No sitte tulee, ikään kun musiikkiosuus. Siinä on keskellä jalkakäytävää valtava puu. Kaivon kannet on sortuneet. Mutta kivaa musiikkia. Hei, mähän kävelen tässä jalkakäytävällä melkeestään kymmenen metriä. Tää on suurta herkkua. Ja se loppuu siihen, koska jalkakäytävä on taas vallattu muille toiminnoille. Siinä on tota myyntikojua. Ai jaa, no täs on tää tuuletinkorjaamo. Sil on kaikki tuulettimet tässä jalkakäytävällä. Ja näin ollen siirryin jälleen maantien puolelle ja mopot vilahtelee siitä vierestä ohitse. Tää on aivan mieletön. Ja pimeellä tää on aivan mahdoton. Mutta tämmöstä tää on vielä monta sataa metriä, kunnes päästään köyhien torille, jonneka ollaan menossa. Mutta, niinku sanottu, no jälleen on jalkakäytävä ummessa, ei tässä. Muutama, kaks metriä pääsin kävelemään ja jälleen maantien puolelle ja autot ja mopot suhahtelee siitä vierestä. Mut hei, tää on tämmöstä. En mä jaksa koko ajan selittää enempää.
Antti: Tervehdys. Nyt päästiin tänne köyhien torille. Se on ehkä enempi vaan lempinimi tästä. Joku sano mulle aikoinaan, kun mä olin menossa tänne, et ai sä oot menossa sinne köyhien torille. No tää on semmonen reilu sata metriä pitkä kadun pätkä, joka on ihan täynnä tietysti kojuja ja mopoja ja tuota. Täällä on kolmetasoinen hinnottelu. Jos mä tuun yksin tänne, niin mä en kolmella Eurolla paljoa saa. Mutta jos mä tuun vaimon kanssa, niin me saadaan paljon enemmän. Ja jos vaimo tulee yksin, niin sillon saadaan kaikkein eniten sillä kolmella Eurolla. Aikoinaan, kun kohtasimme, niin vaimo ei koskaan minua tuonut tänne torille, koska hän ei halunnut, että hinnat nousee. Täällä myydään kyllä kaikkea. Siinä on makkaraa. Makkaraa. Voi hyvänen aika, ku tietäis, mitä tuoki on, mutta. Thaimaassahan ei sinänsä mitään turvaverkkoja ole järjestelmiä kovin ihmeellisiä. Eläkejärjestelmä on hyvin raaka ja julma. Se on 60 vuotta ja sinä saat 15 Euroa. 70 vuotta, niin sinä saat 18 Euroa. 80 vuotta, niin saat sen 20 Euroo. Palkka on sen 130 Euroa. No nyt tota vaimon tytär juuri valmistunut yliopisto, on lukenu englantia hyvin pitkällä kaavalla, nii hänen alkupalkkansa on nyt kyllä sitten jo 800 Euroa. Eli tuota systeemi pelaa. Aikoinaan olin tuolla kylällä ja kovaäänisestä kuului puhetta, nii kysyin, että mitä puhetta tuo on, nii se puhe oli sitä, että joltain oli menny jalka poikki ja hallitus oli päättäny hänelle sitten loppuelämän eläkkeen antaa, joka oli sen 13 Euroa kuukaudessa. Mutta todellakin täällä tuoksuu liha, täällä tuoksuu kala. Täällä on hedelmiä, täällä on vihanneksia. Ja musiikki soi ja mopot kulkee. Thaimaalaisten turvaverkot, kuten sanoin, niin on aika huterat, tai niitä ei oikeestaan o paljon ollenkaan. Ja sen takia ihmiset pyrkivät myymään, luomaan myyntikojuja ja sen kautta myöskin saamaan aikaseksi jonkunlaista varallisuutta. Jossain kaupungissa mittasin tuossa muutama vuos sitten puhelimen mittalaitteella, niin kävelin kilometrin. Ja minun ympärilläni oli viisi riviä myyntipisteitä. Jotenka siinä paikassa oli myyntikojuja yksittäisellä kilometrillä mitattuna, niin viisi kilometriä. Mä kutsun näitä tietynlaisiksi Kela-toreiksi. Sä saat seuraavan viikon Kela-rahat, kun sä teet vähän eteen, sen eteen töitä. Eli kun turvaverkkoja ei ole, nii sillon jokainen tekee töitä niin paljon, kun ehtii. Täällä on makkaran tuoksussa, lihan tuoksussa vaatteita myynnissä. Ja tekstiilit, nii voitte uskoo, että ne tuoksuu kyllä aika massiivisesti jossain vaiheessa. Tää köyhien torin katos, minkä alla mä nyt kuljen tässä, nii tää ei o ollu, ku vuoden. Mutta mitä kauemmaks mennään tuosta pääkadusta, siitä mopokujasta, niin sitä vähemmän on enää liikkeitä pystyssä. Se on vaan niin, että kun näitä rakennetaan, niin ei ihmisille enää, ne eivät löydä niitä paikkoja. Ja näin ollen tuolla takareunassa, niin liikkeet on menny jo kiinni. Mutta täällä voi syödä, juoda ja nauttia paikallisia herkkuja. Voi, kun minulla olisi parempi näkö, niin minä voisin sen kertoa tarkemmin. Monet maksavat täällä semmosella QR-koodilla. Eli hyvin paljon on siirrytty siis Thaimaassa maksamaan QR-koodilla, eli jokaisen myymälän vieressä on tämmönen QR-koodi ja se kun näytetään, niin sitten voi, niinku, ikään kun kännykän kautta näpytellä hinnan myyjälle. Ja tällä idealla se toimii. Lähden hakemaan vakiomakkaraa, jotka on kahden pienen lihapullan kokoisia ryynimakkaran paloja ja ne maksavat sen 25 senttiä kappale. Ja niitä kun kaksi tempasee, niin hyvältä tuntuu, hyvältä maistuu. Siinä on kana. (Naurahdus) Siis te ette ikinä usko, mä kävelin aivan tyhjään. Vähän, kun katon tuohon samaan aikaan, niin meinaa kaatua, koska tää on aivan täynnä kynnyksiä. Minkä takia näissä paikoissa on kynnyksiä. No sen takia, koska möröt, eli paholaiset, niin ne tulis suoraan liikkeeseen. Mut ku on kynnyksiä, niin paholaiset ei pääse. Ne ei pysty, ku kaks porrasta mennä korkeintaan. Eli sillon pitää rakentaa kolme, neljä porrasta jokaisen kaupan eteen, ettei möröt tuu sisään. Tää on aikalaista mörköilyä kyllä näkövammaselle sitte. Eli kyllä tarkkana saa olla. Ilta pimenee ja nyt rupee makkara maistumaan. Koittakaa miettiä, miltä tääl on olla näkövammasena. Okei. Moikka.
Harri: Näin kuuntelimme tämän tallenteen. Ja se herättänee kysymyksiä. Ainakin minulle se herätti. Ja mehän elämme nyt tässä kymmenes päivä heinäkuuta. Antti mitä on kymmenes päivä heinäkuuta ja juuri nyt?
Antti: Buddhalaisessa tietämyksessä tämä on oikeastaan se päivä, kun Buddha-toiminta alkoi. Eli tässä vaiheessa tämä Buddha piti ensimmäisen puheensa ja saarnansa. Siinä ei ollu paikalla, kun muutama munkki, mutta tästä katotaan, että tää koko buddhalaisuus on alkanu. Eli iso Buddha-päivä tänään. Sen kautta vaimoni myöskin on virittänyt jo heti aamutuimaan tuolta meidän kotitemppelissä, niin banaanit ja omenat Buddhalle nautittavaksi. Eli näin meillä toimitaan juhlapäivinä.
Harri: Elikkä myöskin buddhalaiset Suomessa, niin viettävät sillä tavalla, että heillä on oma tämmönen kotitem-, mikskä sitä sanotaan? Alttari, temppeli?
Antti: Jollain se on alttari. Meillä se on enemmän alttari. Se on tuossa seinällä yks lauta, joka on, niinku kirjahyllyn paikalla. Mutta sitten, jos on isompi omakotitalo, niin olen törmännyt sitte tämmösiin temppelihuoneisiinkin myöskin, jossa on vähä isommat tilat käytettävissä.
Harri: Käsittääkseni ainakin tuolla pääkaupunkiseudulla on tämmönen Buddhan, Suomessa asuvien buddhalaisten temppeli. Onko niitä muualla Suomen maassa?
Antti: On niitä. Tossa Lahden ja Tampereen, ehkä lähempänä Tamperetta, nii siinä on yks semmonen. Se on ihan tavallinen maatalo, joka on sitten alottanu semmosen Buddha-toiminnan. Ja se on nyt saanu kovan suosion. Ne voidaan rakentaa minne vaan oikeestaan. Sieltä vallataan sitte muutama huone semmosesta ja siitä se alkaa se toiminta. Olen käynyt molemmissa paikoissa.
Harri: Vielä tekee mieli kysyä, että kun Buddhan kunniaksi nämä hedelmät, tai antimet annetaan, niin ovatko ne siinä laudalla kauan ja minkälainen käyttö niille sitten siitä eteenpäin mahdollisesti tulee?
Antti: No kyllä ne annetaan olla siinä Buddhalla niin useita päiviä. Ja mää alkuvaiheessa ihmettelin, että miten meiän hedelmäkoriin ilmestyy sitte semmosia nuhjusia banaaneja, nuhjusia omenoita, mutta Buddha oli nautiskellut ne ja sitte minä pääsin syömään ne lopuks.
Harri: Minusta hieno asia. Siinä kunnioitetaan ja joku saa siitä nautinnon ja se on arvostus sinänsä. Mut silti niitä ei heitetä pois ja mikäs sen parasta, jos sen saa kollegani Antti. Ne nahistuneet omenat ja banaanit. Sitte mennään siihen temppeliasiaan. Kuuntelin mielenkiinnolla. Ja kysyisinkin, maksaako temppelissä oleminen esimerkiksi sinulle, kun käyt sieltä mielenrauhaa hakemassa?
Antti: Se ei maksa mitään. Se on ihan tämmöstä temppelilaitoksen tarjoamaa palvelua, että siellä saa sen ruuan ja majotuksen ja askeettiset olosuhteet ihan ilmaseks. Joskus voidaan olettaa, että joku lahjottas sinne jotain. Mutta sekään ei o millään tavalla välttämätöntä. Oikeestaan se maksu on se kevyt työ, mitä siellä tehdään, nii ilman sitä, niin ei oikein kehtaa olla siellä, jos sanotaan näin. Se on semmosta symbolista maksua, eli pihan lakasua. Se nyt ei o, ku muutama tunti päivässä, mutta olkoon se sitte vaikka se maksu siitä.
Harri: Miten, kun siellä todennäkösesti ei yhteistä kieltä löydy, elikkä englantia ja muita tällasia kieliä siellä ei välttämättä osata, et pitäis osaa thai-kieltä, niin tutustuuko siellä ihmisiin?
Antti: No tutustumissysteemit on aika tiukat siinä mielessä, että ensinnäkin kun olen mies, niin mulla ei o mitään mahdollisuutta ottaa minkäänlaista kontaktia naisiin. Eli puolet, tai ylikin puolet temppelin kontakteista on poisluettu välittömästi. Sitten siellä on kyllä Buddha-munkkeja, jotka hallitsee kyllä englanninkieltä jonkin verran. Siinä kerroin tossa nauhotteella kavereista, jotka hallitsee kyllä kielet ja digilaitteet, että sen kautta joidenkin kanssa päästään kommunikoimaan.
Harri: Kun siellä näkövammaisena olet useana vuonna käynyt eri temppeleissä, tunnistetaanko siellä näkövammainen ja opastetaanko näkövammaista?
Antti: Se on niin valosaa se päivän tapahtumat siellä, että mä pystyn tavallaan piilottamaan sen näkövammaisuuden siinä. Ja sitten tota illalla ja yöllä ei oikein voi liikkua. Se on vähän, niinku piilossa enemmänki. Kyllä ne huomaa sitte, että tossa ruokailussa ja noissa, niin tullaan vähä kertoon, et noita ei o kyl tarkotettu syötäväks, et ne on maustekasveja, tai jotain vastaavaa, että sillä lailla opastetaan. Mutta ei semmost mitään virallista opastusta o kuitenkaan.
Harri: Miten buddhismi sanoo siitä, että seuraako tällaset rangaistukset, vammaisuus ja muuta jostain tehdystä työstä, vai onko se hieman iloisempi, ku tämä meidän kristinusko, joka joskus niin kertoi?
Antti: Kyllähän siinä sielun vaihtoa uskotaan, että kun vanhempi henkilö kuolee ja naapurin lehmästä tulee lauhkea, niin se siirtyy sielu siihen. Mutta tuota en mä koe sitä niin, että se vammaisuus olis rangaistus. Ainakaan en o törmänny sillä lailla siihen.
Harri: Tää viimenen reissu, minkä olit, lähdit ilmeisesti vähän nopeammin, kun sun piti siellä ollakaan. Oliko, henkilökohtanen kysymys, mikä oli syynä?
Antti: Tää oli semmosta perus buddhalaista elämää siellä. Ja sillon siinä ei huomioitu sitä ruokahygieniaa ihan loppuun asti ja meni runko sekasin ja pakko poistua sitte vuorokautta liian aikasin paikalta.
Harri: Kaiken kaikkiaan kuiteskin koet siitä temppelissä olemisesta, elikkä rutiinit ja nälkä, pieni nälkä, niin se vie sinua, tai sitä henkilöä mielenrauhassa eteenpäin?
Antti: Näin voi sanoa, että kun elämä menee yksinkertaiseksi aivan, että siinä ei ole, kun sementtilattia ja ruoka ja lakasu päivässä, niin se rauhottaa jo sinänsä, kun virikkeet on vähissä. Eli kyl se on, niin kun se on havaittu, et se mielenrauha on ihan kohdallaan. Ja sit siinä on eläimiä kuitenkin ympärillä aika lailla, niinku jostain nauhotteesta kuuli, kun linnut oli vauhdissa.
Harri: Näin tämä temppelijakso. Ja sitten, kun sitä mielenrauhaa oli saatu, nii sitten me keskustelimmekin siitä Hua Hinin, jossa eri nettitietojen mukaan on 63 000 ja sitte, kun siellä on lomalaiset, niin se tuplaantuu se asukasmäärä, mutta tuota kadut, jotka siellä on, niin ne on vähän erilaisia, ku Heinolassa, eiks nii?
Antti: No täytyy sanoo, että kyllä. Eli Suomessa ja varmaan monessa muussakin maassa pyritään noi katukivetykset ja kynnykset laittamaan mahdollisimman matalaks. Mutta siellä kun on sadekausi ja pyritään ohjaamaan sitä vettä, nii se on varmaan yks tekijä. Mutta ne on semmonen 30 senttiä minimissään ne kadun reunat. Eli vähän, niinku joka askeleella saa varoa kyllä. Mutta täytyy sanoa, että uusimmat katukäytävät, mitä sinne on nyt tullu ja mitä sinne rakennetaan, niin ne on ihan normien mukaan. Ja siinä on näkövammaiselle kyllä löydettävissä ihan selkeät väylät kulkea. Ja kepin kanssaki pääsee kulkemaan hyvin.
Harri: Valaistuksesta kerroit kanssa, että lyhtytolppia on, mutta ei o vielä keretty vetää sitä sähköä sinne, että.
Antti: Kyllä sinne jonain päivänä tuli sähkötkin, mutta ei ne kauaa ollu päällä sitte. Ne oli vaan semmonen näytejuttu. Ja tuota ehkä ne jonain, jonain vuonna sitte sinne tulee ne katuvalot. Olis ihan kiva. Nyt jouduin kulkemaan aika lailla taskulampun kanssa ja otsalampun kanssa siellä.
Harri: Tallennetta kuunnellessa, niin hirvitti aika tavalla, kun tällä hetkellä hirvittää esimerkiks Tampereella liikkuminen, jossa on remonttia siellä ja remonttia täällä ja meteliä siellä ja meteliä täällä. Mutta sitten mielenkiintosta minusta oli se, että kun sinne köyhien torille menit, niin siellä sitte voi maksaa esimerkiks vaikka QR-koodilla.
Antti: Se onnistuu. Eli ne on ottanu käyttöön todellakin tuon QR-koodin. Ja se on äärimmäisen yksinkertanen. Kaikissa pankkisovelluksissa on käytettävissä tää QR-koodi. Eli siellähän on, tietysti Thaimaa on iso maa, nii siellä on monta pankkiakin. Yli kymmenen pankkia varmaan. Mut kaikilla on oma systeeminsä. Ja näin ollen, kun mullakin on thaimaalainen tili, nii mä QR-koodin luen ja niin se napsahtaa tililtä saman tien sitte haluttu summa.
Harri: Lopuksi tässä voisi sanoa, että meillä olisi, vaikka kuinka asiaa. Ja ehkä jatkossa vielä palaammekin taas Thaimaahan ja pääsemme tutustumaan, vaikkapa tuonne Bangkokissa olevaan näkövammaisten toimistoon, jossa on ollut aika tiivistä toimintaa näkövammaisilla järjestötoiminnassa. Mutta minä kiitän Antti sinua. Valaisit minua ja todennäköisesti myöskin kuulijoita aika tavalla siitä, että Thaimaa ei ole pelkästään mitään paratiisisaaria ja valkoisia hiekkoja ja rantoja, vaan se on myöskin kaikkea muuta. Tämä meidän kulttuurimme on erilainen, mutta sen ei tarvi välttämättä olla parempi, kuin joku muu. Ja sitähän me emme vertaile, vaan tuota me yritämme kertoa näillä lyhyillä podcasteilla erilaisia asioita. Kiitos Antti kerronnasta. Kiitos myös kuuntelijoille, kun jaksoitte kuunnella meitä. Palataan asiaan. Ensikertaan.
Antti: Heippa.
[Naisääni kertoo: "Mitä on puhelinrinkitoiminta? Sinä sitoudut viisi kertaa olemaan mukana
keskustelussa. Sinun ei tarvitse osata muuta kuin vastata puhelimeen. Kokoonkutsuja
soittaa ja kokoaa ringin, jossa keskustellaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Voidaan
jakaa yhteisiä asioita ja elämänkokemuksia. Osallistu sinäkin puhelinrinkitoimintaan!
Lisätietoa saat soittamalla numeroon 050 405 9057. Lämpimästi tervetuloa mukaan
puhelinrinkitoimintaan!"]
[Lopputunnus: Pianomusiikkia ja naisääni laulaa: ”Tämä on, tämä on - Minun näköinen
elämä.” Naisääni sanoo: "Näkövammaisten liitto."]