Näkövammaismuseon toimipiste ja nimi muuttuivat
Näkövammaisopetuksen ja -historian valtakunnallisen erikoismuseo Näkövammaismuseon toimipiste on muuttanut Iiris-keskuksen kolmannesta kerroksesta viidenteen kerrokseen.
Sijainnin muuttumisen lisäksi Näkövammaismuseon nimi muuttui Näkövammaismuseo Memonaksi. Nimi Memona viittaa paitsi Näkövammaisten liiton 1990-luvun alussa kehittämään, pistekirjoitusnäppäimistöllä toimivaan muistiinpanolaitteeseen myös museoon muistitiedon tallentajana.
Museon kokoelmissa on esineitä, valokuvia, asiakirjoja, ääni-, puhe- ja videotallenteita sekä jäsenlehtiä ja kirjoja. Ne valottavat muun muassa sokeainopetuksen, arjen apuvälineiden ja järjestölähtöisen näkövammaistyön historiaa ja kehitystä 1800-luvun puolivälistä nykypäivään.
Perusnäyttelyssä Tietoa ja tasaveroisuutta tavoittelemassa on esimerkiksi kohokarttoja, pistekirjoja, pistekirjoituskoneita ja suurentavia lukulaitteita. Kävijät voivat myös testata simulaatiolaseja, joiden tarkoituksena on tuoda esille näkövammaisuuden erilaisia haitta-asteita ja monimuotoisuutta.
Museo tutkii näkövammaisyhteisöä koskevaa historiaa ja kulttuuriperintöä ja tarjoaa lehtiarkisto- ja tietopalveluja alan tutkijoille. Näkövammaisten liittoa koskeva muu vanhempi historia-aineisto on Työväen Arkistossa.
Museo on avoinna ajanvarauksella ma-ke klo 10–15. Museon löytää kulkemalla Iiris-keskuksen viidennen kerroksen A-hisseiltä eteenpäin ja kääntymällä vasemmalle.
Näkövammaismuseo Memona on vuonna 1991 perustettu näkövammaisopetuksen ja -historian erikoismuseo, jota ylläpitää Näkövammaisten liitto.
Avoimet ovet Kulttuurikäytävällä 23.9.
Näkövammaisyhteisön historia ja kulttuuri ovat nyt samojen siipien suojissa. Iiris-keskuksen viidennen kerroksen Kulttuurikäytäväksi nimetyssä osassa sijaitsevat Näkövammaismuseo Memonan lisäksi Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ja Näkövammaiset käsityöntekijät. Kulttuurikäytävällä järjestetään 23.9. klo 14–18 avoimien ovien päivä, jossa on ohjelmaa tasatunnein.
Ohjelma
14.00 Kulttuuripalvelun puheenjohtaja Timo Kuoppala ja Näkövammaismuseo Memonan museoamanuenssi Kari Huuskonen avaavat tilaisuuden
15.00 Yllätysohjelmaa
16.00 Ronja Pahaoja soittaa luutulla renessanssi- ja barokkimusiikkia
17.00 Yhteislaulua: Sari Karjalainen säestää urkuharmonilla vanhoja koululaislauluja
Kulttuuripalvelun nauha-arkiston äänikuvista on tehty kooste, joka on kuunneltavissa kokoushuone Annan kammarissa klo 14.30, 15.30, 16.30 ja 17.30. Äänikuvat kertovat menneiden vuosikymmenten vireästä näkövammaisten kulttuuritoiminnasta. Tuttuja ääniäkin niistä varmasti bongaa.
Kulttuurituottaja Tanja Rantalainen kertoo tilaisuudessa kiinnostuneille Kulttuuripalvelun toiminnasta ja ottaa ilmoittautumisia vastaan.
Kulttuurikäytävällä pitävät majaansa myös valtakunnallinen glaukoomapotilaiden yhdistys Glaukoomayhdistys ja käsityöntekijä Anneli Hämäläinen, joka esittelee Avoimissa ovissa näkövammaisten käsityöntekijöiden historiaa museoharjanäyttelyn kautta.
Kulttuurikäytävän avoimet ovet ovat osa Vammaishistoriakuukauden tapahtumasarjaa. Avoimiin oviin ei tarvitse ilmoittautua.
Lisätietoa
museoamanuenssi Kari Huuskonen (ma-ke)